S-ryhmä tuo markkinoillekokonaan kotimaisen tuotesarjan
S-ryhmä tuo ruokakauppoihinsa uuden kokonaan kotimaisen tuotesarjan.
Kotimaista-tuotesarja on S-ryhmän ruokakauppojen uusi tuotemerkki, jonka avulla asiakkaat tunnistavat suomalaiset elintarvikkeet kaupan valikoimasta aiempaa paremmin.
”Huhtikuussa hyllyillä on 30 erilaista kotimaista tuotetta, kesän jälkeen yli 200. Ensi vuonna ylletään sitten 400:aan”, S-ryhmän päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja Ilkka Alarotu kertoo.
Kokonaan elintarvikkeisiin keskittyvä tuotesarja kattaa kaikki ruuan osa-alueet.
Jauhelihapaketit löysivät ensimmäisenä elintarvikkeena tiensä kauppojen hyllyille keskiviikkona. Aiemmin Rainbow-merkin alla kulkenut jauheliha vaihtui Kotimaista-merkin alle.
”Käytännössä kaikki kotimaiset Rainbow-tuotteet siirtyvät tässä yhteydessä kotimaista-merkin alle”, Alarotu taustoittaa.
S-ryhmän Kotimaista-tuotesarjassa elintarvikkeiden kotimaisuusaste täyttää aina Hyvää Suomesta -merkin tai Sirkkalehti-merkin vaatimukset.
”Raaka-aineet ovat suomalaisia ja tuotteet on valmistettu Suomessa. Lisäksi elintarvikkeet myydään suomalaisten asiakkaiden omistamassa kaupassa”, Alarotu tähdentää.
Tuotteet ovat aina kotimaisia, ja S-ryhmän mukaan myös hinnaltaan edullisia.
Tuotesarja on saanut tähän mennessä osakseen myönteisen vastaanoton ja myös taloudelliset odotukset ovat S-ryhmän päässä korkealla.
”Käytännössä ennakoimme satojen miljoonien eurojen myyntiä vuositasolla”, Alarotu arvioi.
Valikoimajohtaja Ilkka Alarotu on työskennellyt alalla kahden vuosikymmenen ajan, mutta vastaavan mittaluokan hanketta ei ole aiemmin kohdalle tullut.
”Olen ollut alalla 20 vuotta, ja tämä on ehdottomasti suurin valikoimauudistus, mitä sinä aikana on meillä tapahtunut.”
Kysymyksessä on pitkäaikaisen kehittämistyön tulos.
”Tuotesarjaa on suunniteltu pitkään ja sen eteen on tehty paljon taustatyötä. Asiakastutkimuksissa käy selkeästi ilmi, että kokonaan suomalaisen tuotesarjan tuonti markkinoille olisi teko, jolla on asiakkaidemme vahva hyväksyntä.”
Tuotesarja tulee myyntiin ympäri Suomen kaikkiin S-ryhmän ruokakauppoihin, jotka ovat Prisma, S-market, Sale, Alepa sekä ABC-market.
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
