M&M: Biojätteiden lajittelu, Arman ja aasi tekivät parhaan mainosfilmin
HSY:n filmi oli Finnkinon mainoksista pidetyin elokuvissakävijöiden mielestä.Finnkinon elokuvateattereiden kävijät äänestivät Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n Kiitos kun lajittelet! -kampanjan viime vuoden parhaaksi elokuvamainokseksi, kertoo Markkinointi ja Mainonta M&M.
Filmissä esiintyi toimittaja Arman Alizad, joka esitteli aasia kotiin sopivana "lajittelulaitoksena". Perusviesti oli, että HSY:n uusi biokaasulaitos muuntaa biojätteet mullaksi ja energiaksi.
M&M kertoo, että HSY on vastaanottanut kampanjan jälkeen biojätettä yli kuusi prosenttia enemmän kuin samaan aikaan edeltävänä vuonna.
Mainoksen aasi on kirkkonummelainen some-kansan suosikki Sumu Sireeni. Tahatonta lisähuumoria mainokseen antaa se, että mainostoimisto Superlatiivi oli jostain syystä päättänyt kirjoittaa aasin oriiksi ja niinpä Sumu-tamma joutui esiintymään Fredrikin nimellä.
Äänestys oli käynnissä verkon kautta heinä-elokuussa. Ääniä kertyi yli 3 000.
Ehdokkaina oli 15 mainoselokuvaa viime vuodelta. Finnkino kertoo, että kärki oli tasainen. Kolmen joukkoon nousivat myös Liikenneturvan #Rohkee-kampanja ja Ruokakeskon Pirkan Joulufilmi.
Markkinoinnin ja Mainonnan uutinen
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

