Ruotsin puolustusministeri harmittelee Suomen hävittäjävalintaa
Tarjouskilpailun loppusuoralla olivat pisimmän korren vetäneen Lockheed Martinin F-35:n lisäksi Boeingin Super Hornet ja Saabin Gripen E.
Lockheed Martinin F-35-ohjelman johtaja sanoo, että F-35:n valinta tuo suomalaiselle teollisuudelle ainutlaatuisia digitaalisia kyvykkyyksiä. Lehtikuva/AFPRuotsin puolustusministeri Peter Hultqvist harmittelee Suomen hävittäjävalintaa. Hultqvist kuitenkin alleviivaa Ruotsin tehneen Suomelle hyvän tarjouksen, joka olisi ollut suunniteltu pohjoismaiseen ympäristöön.
Saabin toimitusjohtaja Micael Johansson puolestaan kertoi olevansa pettynyt, mutta painotti yhtiön kunnioittavan päätöstä. Hän kertoi ruotsalaistarjouksen olleen vahva ja hänen olleen siitä ylpeä. F-35:n valinta olikin ollut hänestä yllättävä.
Yhdysvaltalaisyhtiö Lockheed Martin kertoo olevansa erittäin tyytyväinen siihen, että Suomi valitsi yhtiön F-35:n seuraavaksi hävittäjäkseen. Yhtiö katsoo, että valinta tuo Suomelle merkittävää uutta suorituskykyä ja luo vakautta alueelle.
"Olemme erittäin tyytyväisiä, että Suomen valtioneuvosto on valinnut perusteellisen ja avoimen kilpailun kautta F-35:n. Odotamme innolla, että pääsemme tekemään yhteistyötä Suomen Puolustusvoimien ja suomalaisen puolustusteollisuuden kanssa F-35:n toimituksen ja ylläpidon parissa", Lockheed Martinin F-35-ohjelman johtaja Bridget Lauderdale sanoo tiedotteessa.
"F-35:n valinta tuo suomalaiselle teollisuudelle ainutlaatuisia digitaalisia kyvykkyyksiä, joita hyödynnetään viidennen sukupolven hävittäjien suunnittelussa ja valmistuksessa."
Yhtiö suitsuttaa valinnan tarjoavan Suomelle taloudellisia ja teknologisia hyötyjä vuosikymmenien ajan. Lockheed Martinin mukaan suomalainen puolustusteollisuus saa F-35:n valmistukseen ja ylläpitoon liittyen mahdollisuuksia, joita ei ole aikaisemmin tarjottu millekään muulle maalle.
Lockheed Martin kehuu F-35:n olevan maailman edistyksellisin ja selviytymiskykyisin hävittäjä.
Lauderdale totesi, että F-35:n tuotanto jatkuu yli 20 vuoden ajan ja ylläpito 2070-luvulle saakka.
Lähteenä myös uutistoimisto TT.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

