Heikentynyt hurrikaani Helene etenee Yhdysvalloissa Georgiaan
Yhdysvalloissa hurrikaani Helene on heikentynyt kakkoskategorian hurrikaaniksi rantauduttuaan Floridaan.
Hurrikaani kakkosluokan hurrikaaniksi iskettyään Floridan rannikolle. Kuva St. Pete Beachilta 26. syyskuuta. Kuva: LEHTIKUVA/AFPYhdysvalloissa hurrikaani Helene on heikentynyt kakkoskategorian hurrikaaniksi rantauduttuaan Floridaan, kertoo Yhdysvaltain ilmatieteen laitos (NWS) viestipalvelu X:ssä.
Helene rantautui Big Bendin rannikolle Floridan pohjoisosaan äärimmäisen vaarallisena neloskategorian hurrikaanina. Myrskyn silmä saavutti rannikon yhdentoista jälkeen torstai-iltana paikallista aikaa eli Suomen aikaa varhain perjantaiaamuna, kertoi Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus (NHC).
Ilmatieteen laitoksen mukaan myrskyn silmä on siirtynyt nyt Georgiaan.
Viranomaiset ovat varoittaneet hirmumyrskyn aiheuttavan hengenvaarallisia olosuhteita ja mahdollisesti myrskyaaltoja, jotka voivat nielaista mukanaan jopa kaksikerroksisia taloja.
Myrsky vaati ainakin yhden kuolonuhrin jo ennen rantautumistaan, kun Tampassa autokuski kuoli kyltin pudottua hänen autonsa päälle, uutisoi muun muassa NBC News.
Perjantaiyönä paikallista aikaa Floridassa ja Georgiassa yhteensä noin 1,7 miljoonaa asiakasta oli ilman sähköä sähkökatkoja seuraavan poweroutage.us -sivuston mukaan.
”Kaikkia Floridan Big Bendin rannikon varrella uhkaa mahdollisesti katastrofaalinen myrskytulva”, NHC varoitti.
Tampan ja Tallahasseen lentokentät on suljettu, ja tulvat ovat jo kurittaneet osaa Floridan länsirannikon kaupungeista.
CNN:n mukaan Tampa Bayn alueen vedenpinta nousi jo ennen myrskyn rantautumista ennätyskorkealle ainakin vuoteen 1950 ulottuvassa mittaushistoriassa. Vesi oli loppuillasta paikallista aikaa jopa parin metrin korkeudessa maanpinnasta ja jatkoi edelleen nousuaan.
”Odotamme näkevämme myrskytulvia, jotka nousevat 5–6 metriä maanpinnan tasolta,” NHC:n johtaja Mike Brennan sanoi.
”Se on jopa kaksikerroksisen rakennuksen katolle asti. Toistan jälleen, että Floridan rannikolla tullaan näkemään tilanne, josta ei voi selvitä hengissä”, Brennan jatkoi.
Viraston johtajan mukaan hurrikaanin tuottamat aallot voivat tuhota koteja ja liikutella autoja.
Viranomaiset kehottivat niitä asukkaita, jotka eivät noudattaneet pakollisia evakuointimääräyksiä, kirjoittamaan nimensä kehoihinsa permanenttitussilla, jotta heidät olisi helpompi tunnistaa, jos he kuolisivat.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on kehottanut ihmisiä noudattamaan evakuointikäskyjä.
”Kehotan kaikkia Helenen reitillä ja sen läheisyydessä kuuntelemaan viranomaisia ja noudattamaan evakuointivaroituksia”, hän sanoi.
”Ottakaa tämä vakavasti ja pysykää turvassa”, Biden lisäsi.
Monet asukkaat ovat ottaneet vaarin evakuointimääräyksistä ja paenneet ennen hurrikaanin tuloa. NHC kehotti paikalle jääneitä ihmisiä pysymään sisätiloissa.
”Olosuhteet huononevat yön aikana. Pyydämme, pysykää sisätiloissa, älkää seikkailko ulkona ja huomioikaa kaikki varoitukset. Pysykää turvassa”, NHC vetosi ihmisiin viestipalvelu X:ssä torstai-iltana.
Taylorin piirikunnan viranomaiset kehottivat niitä asukkaita, jotka eivät noudattaneet pakollisia evakuointimääräyksiä, kirjoittamaan nimensä kehoihinsa permanenttitussilla, jotta heidät olisi helpompi tunnistaa, jos he kuolisivat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


