UUTISTAUSTA Olemmeko tuhoon tuomitut?
Tätä taistelua ei länsi voi voittaa. Me haluamme rauhaa, mutta Vladimir Putin tarvitsee uuden sotilaallisen voiton.
Informaatiosota hävitään. Me yritämme pysyä totuudessa, kun taas vastapuoli voi valehdella rajoituksitta.
Meitä johtavat poliitikot, joista monet eivät usko mihinkään, eivätkä uskalla tunnustaa tosiasioita. Heidän johdollaan ei arvojamme, vapauttamme eikä alueellista koskemattomuuttamme voida puolustaa.
Ihmiset eivät enää tiedä, mihin uskoa. Totuus on kuollut ja mikä tahansa voi olla mahdollista. Siksi monet ovat valmiit uskomaan mitä mielikuvituksellisimpiin salaliittoteorioihin.
Istunto istunnon jälkeen, puhuja toisensa perään todisti yhtä ja samaa tarinaa. Salissa entistä kansainvälisempi ja arvovaltaisempi yleisö kuunteli puheita henkeä pidätellen.
Viikonvaihteessa Tallinnassa pidetyssä Lennart Meri -konferenssissa oli 500 osanottajaa, meitä suomalaisia oli 17. Joukossa ei ollut ainoatakaan suomalaista aktiivipoliitikkoa – heitä edusti entinen kansan- ja euroedustaja Henrik Lax. Puhujina ulko- ja turvallisuuspoliittista asiantuntemustamme edustivat mallikkaasti ministeri Jaakko Iloniemi ja professori Hiski Haukkala.
Virolaisille tilaisuus on tietenkin ainutlaatuinen, ja he käyttävät sitä hienosti hyväkseen. Kun nimekkäiden esiintyjien joukossa on myös eturivin virolaisia päättäjiä presidentistä ja pääministeristä alkaen, konferenssia voidaan käyttää nuoremman virkamieskunnan ja aloittelevien poliitikkojen sisäänajoon.
Samaan tapaan kuin Kultarannan keskusteluissa osa istunnoista on julkisia, osa luottamuksellisia. Tällä kertaa keskustelun avoimuuden kannalta ei tuntunut olevan suurta väliä sillä, puhuttiinko suljettujen ovien takana vai ei. Kieli oli kovaa ja puheenvuorot värikkäitä molemmissa.
Ukrainasta puhuttiin paljon. Keskustelun avasi Puolan parlamentin nykyinen puhemies Radoslaw Sikorski, joka maansa entisenä ulkoministerinä osallistui yhdessä saksalaisen ja ranskalaisen virkaveljensä kanssa neuvotteluihin, joita Kiovassa käytiin maan entisen presidentin ja opposition välillä. Ne päätyivät sopimukseen, jonka rikkomisesta Venäjä katsoo Ukrainan kriisin alkaneen.
Silminnäkijänä Sikorskille oli selvää, kuka sopimuksen rikkoi: presidentti Viktor Janukovytš, joka kieltäytyi hyväksymästä neuvoteltua perustuslain muutosta. Sen jälkeen hänen oma puolueensa äänesti hänet vallasta. Koska Janukovytš oli luvannut, että mielenosoittajia ampuneet rangaistaan, hänen henkivartiokaartinsa koki tulleensa petetyksi ja katosi – ja presidentin itsensä oli pakko paeta.
Meillä Suomessa on salaa vinosti hymyilty läntiselle naapurillemme, joka kymmenisen vuotta sitten päätteli, että ikuinen rauha on saapunut Itämerelle, lakkautti yleisen asevelvollisuuden ja purki varuskunnat.
Kun Ruotsi viime syksynä sai uuden punavihreän hallituksen, suomalaiset demarit hehkuttivat sen harjoittamaa uutta ”feminististä ulkopolitiikkaa” ikään kuin esimerkkinä myös meille suomalaisille.
Mutta kun Tallinnassa ovet suljettiin, kuultiin ihan toisenlainen tarina.
”Meidän olisi pitänyt kuunnella, mitä Putin sanoo
– olisi pitänyt nähdä, että Venäjä kärsi imperiumin jälkeisestä oireyhtymästä
– oli virhe sokeasti uskoa kirjoitettuihin sopimuksiin
– oli virhe uskoa, että keskinäisriippuvuus ehkäisee sodat
– oli virhe, kun emme uskoneet, että Venäjä käyttäisi asevoimaa Ukrainassa.”
Eikä Ruotsi olisi Ruotsi, elleivät johtopäätökset olisi olleet yksinkertaiset ja selkeät: ”Putin ei saa onnistua Ukrainassa, meidän on kestettävä pidempään kuin hän ja meidän on huolehdittava siitä, ettei Ukraina romahda. Krimin miehityksen hintaa on nostettava, pelkkä pelote ei enää riitä”.
Konferenssin hyytävimmän puheenvuoron käytti presidentti Putinin entinen neuvonantaja Andrei Illarionov: ”Krim, Ossetia ja Abhasia on jo annettu Venäjälle, Ukrainassa ei ole olemassa ei-sotilaallista ratkaisua, siksi Putin aloittaa uuden sodan pian toukokuun 9. päivän juhlallisuuksien jälkeen”.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
