Hallitusrintama säröilee irtisanomissuojassa – keskustan Kaikkonen: Esitystä viilattava
Myös keskustan elinkeinoministeri Mika Lintilä on esittänyt muutoksia esitykseen.
"Hallituksen on syytä viilata esitystä", mikrofoniin puhuva keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkonen arvioi hallituksen esitystä irtisanomissuojan heikentämisestä. Kuva: Pekka FaliHallituksen on syytä parantaa irtisanomissuojan helpottamisen hyväksyttävyyttä, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkonen arvioi.
"Hallituksen kannattanee vielä harkita esityksen viilaamista, jotta sen yleinen hyväksyttävyys paranee", Kaikkonen kommentoi.
Hän muistuttaa, että lakiesityksen tarkoitus on helpottaa pienten yritysten mahdollisuuksia työllistää.
Suomen Elintarviketyöläisten liitto SEL on julistanut 15 elintarvikealan työpaikkaa poliittiseen lakkoon ensi viikon keskiviikkona. Lakkoon osallistuu yli 4 500 SEL:n työntekijää. Sillä halutaan puolustaa irtisanomissuojaa ja vaaditaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusta perumaan esityksensä alle 20 hengen yritysten työntekijöiden irtisanomissuojan heikentämisestä.
Kaikkosen mukaan lakkoilu tässä yhteydessä haiskahtaa politiikalta.
Kaikkonen ei ole ainoa keskustan kärkipoliitikko, joka on ehdottanut esityksen viilaamista.
Aiemmin syyskuussa elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) esitti, että irtisanomissuojan rajaa voisi laskea koskemaan alle kymmenen työntekijän yrityksiä. Hallituksen esityksessä raja on edelleen 20 työntekijän yrityksissä.
"Olisin valmis pohtimaan rajan laskua alle 10 työntekijän yrityksiin. Sillä ei ole suurta käytännön merkitystä. Esitys pysyy, mutta sisältöä voidaan pohtia", Lintilä sanoi. Sen jälkeen raja on edelleen pysynyt 20 työntekijän yrityksissä.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
