Torvalds tyrmää Maltan passikaupan
Europarlamentissa keskustellaan EU-kansalaisuuden ostamisesta. Maltan parlamentti hyväksyi marraskuussa lain, jonka mukaan maan kansalaisuus on ostettavissa 650 000 euron hintaan.BRYSSEL (MT)
Europarlamentaarikko Nils Torvalds (r.) tyrmää Maltan harjoittaman passikaupan.
Maltan parlamentti hyväksyi marraskuussa lain, jonka mukaan maan kansalaisuus on ostettavissa 650 000 euron hintaan. EU:n jäsenmaana Maltan kansalaisilla on myös täydet EU-kansalaisten oikeudet. EU:n jäsenvaltioilla on oikeus päättää itsenäisesti kansalaisuutensa myöntämisestä.
”Malta ei tässä tilanteessa suoranaisesti ole rikkonut EU:n sopimuksia. Mutta sopimuksia laatiessa ei myöskään olla lähdetty siitä, että jotkut jäsenvaltiot jakaisivat tai myisivät mahdollisuutta kansalaisuuteen kuten paavi konsanaan jakoi syntien anteeksiantoa. Tämä on sekä valitettavaa, että epämoraalista”, Torvalds tuomitsee.
EU-parlamentti keskustelee parhaillaan kansalaisuuden ostamisesta. Parlamentti ei kuitenkaan voi puuttua yksittäisten jäsenmaiden toimintaan.
”Tarvitsemme nyt yleiskatsauksen tilanteesta EU-tasolla. Myös muut jäsenvaltiot myyvät oleskelulupia esimerkiksi yritysinvestointeja, sekä kiinteistöjen tai valtiovelkojen ostamista vastaan. Itse koen, että kansalaisuuksien myynti ei oikein sovi yhteen yhteisten periaatteidemme kanssa.”
Parlamentti äänestää kannastaan torstaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
