Syyskuu tuo MT:lle kolme uutta kolumnistia
Vierailijakolumneina vuorottelee jatkossakin 12 yhteiskunnallista vaikuttajaa.
MT:n uusia kolumnisteja ovat Markku Jokisipilä, Annikka Hurme ja Tero Hemmilä. Kuva: Suvi Harvisalo / Turun yliopisto, Sanne Katainen, Jarkko SirkiMT:n pääkirjoitussivulla ja verkkosivuilla aloittaa syyskuussa kolme uutta kolumnistia. Kerran kuussa ajankohtaisia aiheita käsittelevät Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä, Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme ja MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä.
Nykyisistä kirjoittajista jatkavat europarlamentaarikko Pekka Toveri (kok.), kansanedustaja Krista Mikkonen (vihr.), SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman, keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) sekä valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.).
Kolumnistijoukkoon kuuluvat edelleen myös Pohjois-Savon maakuntajohtaja Tytti Määttä, Metsähallitus Metsätalous Oy:n toimitusjohtaja Karoliina Niemi sekä Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen Petri Sarvamaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





