Koronatartuntojen määrä laskee Suomessa edelleen ja epidemiatilanne on helpottamassa
Noin puolet yli 80 vuotta täyttäneistä on saanut neljännen rokoteannoksen.
Viikoittaisten koronatartuntojen lukumäärä on yhä laskussa Suomessa, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Otto Helve. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.Viikoittaisten koronatartuntojen lukumäärä on yhä laskussa Suomessa, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Otto Helve THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön torstaisessa koronakatsauksessa. Lasku on jatkunut jo monta viikkoa, ja epidemiatilanne on helpottamassa.
Ylilääkärin mukaan tartuntojen väheneminen kuvastaa virallisten testien kautta saatuja tietoja. Testimäärät ovat ylilääkärin mukaan vähentyneet myös, sillä kotitestien käyttö on ollut varsin runsasta.
Yli puolet 80 vuotta täyttäneistä on saanut neljännen koronarokoteannoksen, kertoo puolestaan sosiaali- ja terveysministeriö (STM). Koronavirus levisi alkuvuodesta laajasti myös ikääntyneiden keskuudessa.
Koronavirukseen liittyvät kuolemat ovat kääntyneet keväällä laskuun alkuvuoden nousun jälkeen.
Myös uusien koronapotilaiden määrä on laskenut huhtikuusta alkaen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



