perjantaivieras Kiehtovat kuppikivet
Lempäälässä asuva Veikko Matinolli on koonnut kaikki Suomen tunnetut kuppikivet kirjoihin ja kansiin. Siis teokseksi Suomen kuppikivet 1–2, jossa kuppikivet on valokuvattu, mitattu sekä kuvattu sanallisesti. Myös niiden sijainti on esitetty, samoin kuin on arvioitu kivien muita seikkoja.
Miten tuollaiseen 15 vuotta kestäneeseen urakkaan tulee ryhtyneeksi? Sitä kysyy Matinolli itseltäänkin ja vastaa pilke silmässä:
”Tällainen harrastus on erittäin antoisa veruke viihtyä pitkään kauniissa maisemassa vesistön varrella. Kuppikivien etsiminen on lukemista ja suunnistamista, kysymistä ja kuuntelua. Löytämisen riemu palkitsee ja on harrastuksen paras anti. Ei pidä unohtaa saavutettua hyvää terveyttä, mielenrauhaa ja itsensä tarpeelliseksi tuntemisen tunnetta...”
Kuppikiviä oli tiedossa kirjan painoon saattamisen aikaan 472 kohdetta, kaikkiaan 15 maakunnan alueella. Huikea määrä – ja uusia kuppikiviä löytyy joka vuosi.
Miksi näitä kuppikiviä tehtiin? Kuppien tekohan tiedetään vaivalloiseksi ”menoksi läpi harmaan kiven”. Veikko Matinolli kertoi joskus kokeilleensa pyörittämällä jousipora-tekniikalla kovinta mahdollista puuta eli omenapuun pätkää hiekanmurujen päällä ”porana” ja kupin aihioon vettä aina lisäten. Aikaa meni yhden kupin tekoon täysi kesäinen päivä.
Kuppikiven kuppi on ollut muinaisen maatalouden uskomusjärjestelmään kuulunut vuosirituaalien fokus. Tarkoituksena oli turvata talon ja talossa elävän väen menestys ja onni.
Kuppi oli yhteys tuonpuoleiseen, käytännössä esi-isiin. Siihen tuotiin kaikkea ensimmäistä: uutispuuroa, rasvaa ja poikineen lehmän ternimaitoa. Jopa äidinmaidon ensi pisaroita tirskautettiin siihen, jotta vauvalle tulisi hyvä elämä.
Suomessa on muuten ohimennen sanoen ollut vielä 1900-luvulla muuan kätilö, joka kantoi mukanaan pientä kuppikiveä, jonka kuppiin sitten äidinmaitoa lypsettiin. Tämä oli osa synnytyksen normaalikäytäntöä.
Kuppikivi on osa maataloushistoriaa. Se on yleensä, kalastuspaikkoja lukuun ottamatta, sijainnut lähellä taloa ja peltoja. Usein kivi on selvästi osa kalmistoa eli hiittä. Esteettisesti moni kivi tapaa olla ”maiseman voimapiste”.
Kalmistojen arkeologisen tutkimuksen kautta voidaan päätellä jotain kuppikiven tekoajasta. Osa Suomenkin kuppikivistä palautunee pronssikaudelle!
Veikko Matinollin kuppikivi-kirja on paitsi maallikkoa puhutteleva, myös laajin materiaalikokooma tästä aiheesta. Mutta sen lisäksi tekijä tulee osoittaneeksi, että näillä kivillä on ainakin tekninen yhteys kalliopiirroksiin.
Kuppikiviin on nimittäin toisinaan hakattu kuvioita: käärmeitä, tikku-ukkoja, kaloja, laivoja, hirvensarvia ja ”aurinkokuntia”. Toisinaan kuppeja on yhdistetty urilla toisiinsa.
Tässä kohtaa tekee mieli resuneerata. Entäpä jos käärmeeksi tulkittu väkäviiva onkin salama, Ukko Ylijumalan tunnus? Entäpä jos kupista toiseen kulkeva ura osoittaa, että alkuperäisestä talosta onkin perustettu lähelle uudistalo? Voisiko kuppien sijainti suhteessa toisiinsa olla jopa kartta talojen paikoista?
Ja se tärkein kysymys: edustavatko kuppikivien piirrokset jatkumoa joka yltää kalliopiirroksiin asti?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
