Varusmiesopinnoilla laaja hyväksyntä eri oppilaitoksissa
Armeijan johtamisopeista saa opintopisteitä useissa oppilaitoksissa. Ammattikoulut hyväksyvät eniten varusmiesaikana opittuja taitoja.
Puolustusvoimat Armeija sotilas Varusmieskomppaniat järjestäytyvät ruokailuun Porin Prikaatissa Puolustusvoimat Armeija sotilas Kuva: Markku VuorikariVarusmiespalveluksen aikana hankittu osaaminen tunnustetaan useimmissa yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja ammattikouluissa. Parhaiten varusmiespalveluksessa kertyneitä oppeja voi hyödyntää ammattikouluopinnoissa.
Pääesikunnan henkilöstöosaston tutkimukseen osallistuneista oppilaitoksista esimerkiksi 70 prosenttia hyväksyi aliupseerikurssin johtamis- tai koulutustaidot osaksi opintoja.
Tutkimukseen osallistuneet ammattikoulut ovat hyväksyneet osaksi opintoja esimerkiksi varusmiespalveluksen aikana saatuja kuljettajan, koneasentajan tai työkuljettajan pätevyyksiä, eri teknisten alojen taitoja, lääkintätaitoja sekä sammutus- ja pelastustaitoja.
Selvityksessä kehotetaan, että juuri varusmiespalveluksensa päättäneitä kannattaisi tiedottaa mahdollisuudesta hakea osaamisensa tunnustamista, ettei se unohdu opintojen taas alkaessa.
Kyselyyn vastanneista oppilaitoksista yli puolet (53 prosenttia) ilmoitti, että nykyaikaisen varusmiespalveluksen sisällöstä ei ole riittävästi tietoa tarjolla.
Puolustusministeri Stefan Wallin lupaa tehostaa puolustushallinnon tiedotusta, jotta oppilaitokset saisivat mahdollisimman paljon tietoa nykypäiväisen varusmiespalveluksen sisällöstä.
Wallinin mielestä armeijassa opittujen taitojen hyväksilukemista eri oppilaitoksista pitää kehittää entisestään.
Hän katsoo, että palveluksen suorittaminen ei saisi hidastaa opiskelua, vaan nuoren pitäisi saada armeijasta kaikki hyöty irti. Varusmiehenä opitut taidot voidaan hyväksyä opintoihin oppilaitoksissa palvelustodistuksen avulla.
”Varusmiespalvelus on tänään niin paljon muuta kuin poteron kaivamista”, Wallin sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
