Ensin cap, sitten 141
EU:n maatalousuudistus on Suomen maataloudelle tärkein lähiajan ratkaisu, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) korosti eduskunnan budjettikeskustelussa keskiviikkona.
Cap ratkaisee, missä suomalainen maatalous on vuodesta 2014 eteenpäin. Vuodeksi 2014 pitää saada myös Etelä-Suomen 141-tuen ratkaisu. Siitä voidaan Koskisen mukaan neuvotella tosissaan vasta, kun tiedetään EU:n maatalousuudistuksen sisältö.
”Pohjatyötä on kyllä tehty yhdessä tuottajajärjestöjen ja tutkijoiden kanssa.”
141-ratkaisuun vaikuttavat esimerkiksi se, voidaanko maatalousuudistuksessa lisätä lfa-tukea ja tuotantoon sidottuja tukia. Kummastakin on ollut esityksiä.
Koskinen kertoi puhuneensa ympäristöluvista ympäristöministeri Ville Niinistölle (vihr.).
Koskisen mielestä on turhaa lähettää yhtään ympäristölupaa aviin, aluehallintovirastoon. ”Säästettäisiin hallinnon kuluja ja viljelijät saisivat päätöksiä nopeammin.”
Koskinen kertoi vierailleensa maanantaina nautatilalla. Uuden nautasuojan rakentaminen oli kestänyt 6 kuukautta, mutta sitä ennen ympäristölupa viipyi avissa 8 kuukautta. Samaan aikaan hallinto toisaalla odotti voidakseen päättää investointituista.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
