Meteorologi vastaa: Pääseekö kevättöille kahden viikon kuluessa?
Pitkän ennusteen perusteella voi Suomen sangen vaihtelevassa ilmastossa lähinnä arvioida suuria poikkeuksia keskimääräisestä.
Kahden viikon ennuste tarjoaa meteorologien mukaan tietoa sään poikkeuksellisuudesta tavanomaiseen nähden. Kuva: Juha SinisaloPitäisi kevättöille päästä. Miltä näyttää kahden viikon sääennuste? Mikä on sellaisen luotettavuus?
Ilmatieteen laitoksen meteorologi Minna Haikonen vastaa:
"Seuraavan kahden viikon aikana maan eteläosassa on todennäköisesti hieman tavanomaista lämpimämpää, mutta pohjoisen osalta ennusteessa ei ole signaalia suuntaan tai toiseen."
"Sateiden puolesta ensimmäinen viikko näyttää maan länsiosassa hieman tavanomaista sateisemmalta ja Lapissa tavanomaista kuivemmalta. Muualla maassa ei ole signaalia suuntaan tai toiseen. Toinen viikko näyttää puolestaan suuressa osassa maata hieman tavanomaista kuivemmalta."
Ennusteiden luotettavuudessa pitää muistaa Haikosen mukaan, että Suomen leveysasteilla sään luontainen vaihtelu on luontaisesti hyvin suurta ja toisinaan vauhdikastakin.
"Pitkät ennusteet tarjoavat kuitenkin hyvää tietoa mahdollisesta sään poikkeuksellisuudesta verrattuna keskimääräiseen. Voidaan esimerkiksi arvioida todennäköisyyksiä sille, kuinka paljon tietyn jakson keskilämpötila poikkeaa pitkäaisaisesta keskiarvosta."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
