Koetuksia

SANA SUNNUNTAIKSI

Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.” Mutta Jeesus vastasi: ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’”

Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. Hän sanoi Jeesukselle: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’” Jeesus vastasi hänelle: ”On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’”

Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: ”Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’”

Silloin Paholainen jätti Jeesuksen rauhaan, ja hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.

Matt. 4: 1–11

Pitkiä pellavia laskettiin viikolla ”rokkatiistain” karnevaalissa, säkin ja tuhkan keskiviikko taisi sitten jäädä luterilaiseen tyyliin vähän vähemmälle. No kaikki tyynni olemme matkalla vuoden tärkeimpään juhlaan, pääsiäiseen, paaston karun polun kautta. Vaikka paastonaika onkin meillä harmittavan vähän elämää muotoileva asia, emme ole kuitenkaan vapaita elämän höyhennyskoneen möyhinnältä. Jokaisella eläjällä taitaa olla aikansa ja paikkansa, jolloin meitä koetellaan oikein toden teolla.

Säveltäjä Joonas Kokkosen ja kirjailija Lauri Kokkosen koskettava teos ”Viimeiset kiusaukset” nousee mieleeni paastonajan alkaessa. Ooperan päähenkilö Paavo Ruotsalainen käy peri-inhimillistä hengenpainiaan armollisen Jumalan kasvojen löytymiseksi. Meillä ei oikeasti taida olla mitään muuta suositusta kuin saviset ryysymme päästäksemme ylös elämämme koetuksen kuopasta. Ilman armoa olisimme toivottomassa tilanteessa. Sisäisen sankarimme siivet on leikattu niin monta kertaa, että niillä ei pitkälle pyristellä – ainakaan aurinkoon.

Jo tulevan sunnuntain latinankielinen nimikin vie meidät oikealle viritykselle, armon taajuudelle. Invocavit eli hän huutaa minua on otettu päivän psalmista:

Kun hän huutaa minua, minä vastaan.

Minä olen hänen tukenaan ahdingossa,

pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Ps. 91: 15

Jumala ei jätä meitä yksin missään tilanteessa, ei silloinkaan, kun kaikki ihmiset – nekin, joita luulimme ystäviksemme – ovat kadonneet. Jumala on Isämme, joka muistaa otsaamme ja rintaamme piirretyn ristinmerkkinsä.

Jeesuksen kiusaukset voitaisiin kääntää kreikan tuntijoiden mielestä myös koetuksiksi, koeponnistuksiksi. Kaikki paineenalainen pitää koeponnistaa, ennen kuin se otetaan arkikäyttöön. Kaasupullot, höyrykattilat ja ydinvoimalat. Myös meillä ihmisillä on omat koeponnistuksemme. Ei useinkaan alussa vaan harjoitusten vaiheessa. Jeesuksen varsinainen toiminta alkoi koeponnistuksella.

Leipä, temppelimuuri ja hyvin korkea vuori ovat saaneet historian varrella monenlaisia selityksiä. Hyvä niin, sillä inhimilliset koetukset vaihtelevat ajan ja tilanteen myötä. Itselleni ne puhuvat nautinnosta, maineesta ja vallasta. Kuinka ajankohtaisia asioita Raamatun sana nostaakaan esille. Nautinto, maine ja valta ovat niitä aikamme asioita, joiden höykällä onnistutaan kerta toisensa jälkeen myymään tyhjänpäiväisyyttä täydestä hinnasta.

Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. Tämä Heprealaiskirjeen jae kertoo selkeästi Jeesuksen koeponnistuksen tarkoituksen. Sen, että me olemme vajavaisia ja inhimillisiä, ei ole määrä olla esteenä jumalisuudellemme. ”Valoisaa paastoa, siunattua sielun kevättä.” (Kirkkoisä Krysostomos)

Avaa artikkelin PDF