Munakunnan Lähde toivoo alalle jäitä hattuun
Munakunta pyrkii takaamaan tuottajilleen vankempaa tulevaisuutta perustamalla yhteisyrityksen tanskalaisen Hedegaard Foodsin kanssa. Yhteisyrityksen perustamisesta kerrottiin kesäkuussa.
Uudesta Muna Foods Oy:stä puolet omistaa Hedegaard Foods, toisen puolen omistavat suomalaiset kananmunantuottajat Munakunnan kautta.
Munakunnan tuottajille on järjestetty kesän aikana tilaisuuksia, joissa on kerrottu yhdistymisen vaikutuksista. Toimitusjohtaja Jan Lähde kertoo keskustelun tilaisuuksissa olleen myönteistä.
”Muna Foods on pitkän tähtäimen strateginen valinta. Näemme, että yhdistymisellä saamme ison toimijan mittakaavaetuja. Yhdistyminen avaa tuotteillemme uusia vientikohteita ja parempia markkinoita muissa Pohjoismaissa ja pystymme myös tuomaan täysin uusia tuotteita asiakkaillemme muista Pohjoismaista ehkä jo ensi vuoden alussa.”
Munakunnan sopimustuottajille luvataan myös, että he ovat jatkossa Hankkijan parhaan asiakkaan asemassa. Hedegaardin omistajat ovat jo mukana Suomen maatalousmarkkinoilla omistamansa Hankkija Oy:n kautta.
Viljelijän näkökulmasta yritysjärjestely ei tuo suuria muutoksia pakkaamotoimintaan, Lähde lupaa.
Yritysten yhdistyminen on tällä hetkellä kilpailuviranomaisten käsittelyssä. Lähde arvioi, että päätös voi tulla syksyn aikana. Hän ei näe esteitä yhdistymiselle.
Toteutuessaan Muna Foodsista tulee yksi jäsen pohjoismaiseen liittoumaan, johon kuuluvat entuudestaan Tanskassa toimiva Hedegaard Foods ja ruotsalainen Svenska Lantägg. Liittouma olisi Pohjoismaiden suurin kananmuna-alan toimija, jonka vuosituotanto ylittää Suomen kokonaistuotannon.
Yhtiön investointisuunnitelmista Suomeen ei ole vielä tehty päätöksiä.
”Investoinnit käydään ryhmässä läpi. Suunnitelmissa voisi olla mahdollisesti uusia tuotantolinjoja sekä lisää automaatiota. Muutaman vuoden takaiset investoinnit ovat parantaneet tehokkuutta. Nyt ei ole välttämättömiä investointitarpeita, mutta kyllä aina pitää tietysti toimintaa parantaa.”
Munakunta tuo kananmunatuotteita Suomeen ulkomailta, vaikka kotimaassa on kananmunista ylituotantoa. Munakunta on suomalaisten kananmunatuottajien omistama yritys.
Seura-lehti kertoi 3. heinäkuuta, että Munakunta tuo leipomoissa käytettävää kananmunajauhetta Puolasta.
Lähde kertoo, että jauhetta tuodaan pääasiassa Ruotsista, mutta vähän myös Puolasta.
Hän sanoo tuonnin olevan tuottajien kannalta parempi ratkaisu kuin jauheen valmistus Suomessa.
”Suomessa ei ole yhtään jauhetehdasta ja tehdas olisi todella kallis rakentaa. Jauheen kulutus on Suomessa vähäistä. On tuottajien edun mukaista, että rahoja ei käytetä jauhetehtaan rakentamiseen.”
”Muutkin yritykset tuovat kananmunavalmisteita ja -jauheitakin Suomeen”, Lähde lisää.
Suomesta Munakunta vie kananmunia lähinnä jalosteina Viroon, Latviaan ja Ruotsiin.
Maaliskuussa kananmunantuottajat kokoontuivat ylituotannon ja alhaisen tuottajahinnan vuoksi MTK:n järjestämään kriisikokoukseen Laitilassa.
Lähde toteaa, että syksyllä ei pitäisi olla enää suurta ylituotantoa. Kauppaa hän ei alhaisesta tuottajahinnasta syytä, muna-ala on itse kilpaillut liian kovaa keskenään.
”Markkinahinta Suomessa on ala-arvoinen. Syynä on liian kova tarjonnan kilpailu. Nyt tarvitaan jäitä hattuun. Kauppa ostaa sillä hinnalla millä saa. Kaupan tarjousmyynnit voivat nostaa kulutusta pysyvästi, tarjoushinnoillakin on näin kaksi puolta.”
”Pitää muistaa, että suomalainen kananmuna on laadukas tuote, siinä on hyvä pohja jolle rakentaa. Jos ylitarjontaa on, pitää olla rohkeutta hakea markkinoita ulkomailta eikä hinnalla kotimaasta.”
Munien kysynnän Lähde kertoo olevan kasvussa. ”Pakkaamot ovat tehneet menekinedistämistyötä.”
Tuotannon kasvua Lähde ei kaipaa. ”Yhtään uutta isoa kanalaa ei tällä hetkellä tarvittaisi lisää.”
Suomen munamarkkinoista Munakunnalla oli viime vuonna 40 prosentin osuus eli noin 27 miljoonaa kiloa. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 52 miljoonaa euroa, jolla se teki miljoonan euron tuloksen.
Tuottajia yhtiöllä on noin 150. Suomessa Munakunnalla on kaksi kananmunapakkaamoa ja kananmunanjalostetehdas. Lisäksi yhtiö omistaa Tallinnassa toimivan Eesti Munatooted jalostetehtaan.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
