SAK:n Eloranta kommentoi Sähköliiton kantelua valtakunnansovittelijan toiminnasta: SAK:lla ei ole tekemistä kantelun kanssa
Sähköliitto teki kantelun Vuokko Piekkalan passiivisuudesta työtaistelun hoitamisessa.SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan Sähköliitto on tehnyt kantelun valtakunnansovittelijan toiminnasta itse ja omista lähtökohdistaan eikä SAK:lla ole sen kanssa tekemistä. Vakavan viestin sekin kuitenkin kertoo, Eloranta sanoo.
Hänen mukaansa muita kanteluita ei ole odotettavissa ainakaan SAK:n taholta.
Myös muissa työntekijäliitoissa on STT:n tietojen mukaan pohdittu kantelun tekemistä. Elorannan mukaan SAK:ssa on asiasta keskusteltu ja katsottu, ettei se olisi järkevää eikä tapojen mukaista.
Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Sähköliitto on tehnyt kantelun oikeuskanslerille valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan toiminnasta. Syynä on se, että Sähköliiton mielestä Piekkala on ollut passiivinen työtaistelun hoitamisessa.
Sähköliiton lakot alkoivat 5. joulukuuta. Liiton mukaan Piekkala ei ole kutsunut osapuolia koolle kertaakaan ennen eilistä. Hän kutsui osapuolet tapaamiseen ensi maanantaiksi. Kutsun tullessa liitto oli jo jättänyt kantelunsa eikä aio vetää sitä pois.
Katsomme, että asiaamme ei ole pyritty sovittelemaan lain tarkoittamalla tavalla, kertoi Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti Ilta-Sanomille.
Sähköliitto ilmoitti viime viikolla kolmannesta kuukauden mittaisesta lakosta. Ilmoituksen mukaan lakko alkaa edellisen perään 30. tammikuuta.
Liitto vaatii omaa luottamusmiestä tai vastaavaa edustajaa Teknologiateollisuuden jäsenyrityksiin.
Teknologiateollisuus puolestaan sanoo, että vaatimus omista luottamusmiehistä on juridisesti mahdoton. Työnantajapuolen mukaan Sähköliiton lakko on laiton ja se aiheuttaa suurta haittaa keskeisille vientiyrityksille.
Piekkala ei halunnut kommentoida Sähköliiton tekemää kantelua STT:lle.
Olen kaikkiin näihin kysymyksiin sovittelijan asemasta vastannut, että en anna haastatteluja enkä kommentoi. Tässä keskitytään nyt vähän tärkeämpiin asioihin, Piekkala sanoi STT:lle.
Piekkala on saanut viime aikoina runsaasti kritiikkiä osakseen työntekijäpuolen järjestöistä. On jopa väläytelty toiveita valtakunnansovittelijan vaihtamisesta.
Piekkalaa on arvosteltu erityisesti siitä, että hän ei ota lainkaan kantaa liittokierroksen suurimpaan kiistakysymykseen eli kilpailukykysopimuksen mukana tulleisiin 24 palkattomaan lisätyötuntiin.
Piekkala tuli valtakunnansovittelijan tehtävään työnantajapuolelta. Ennen nykyistä pestiään hän toimi Kirkon työmarkkinalaitoksen työmarkkinajohtajana.
Suomessa on ollut tapana, että valtakunnansovittelija tulee vuorotellen työntekijöiden ja työnantajien puolelta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


