Munakunta nostituloksensa plussalle
Kananmuna-ala menestyi viime vuonna tyydyttävästi. Munakunta kasvatti liikevaihtoaan 15 prosenttia yli 53 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja oli liki miljoona euroa, kun vuotta aiemmin tappiota kertyi yli miljoona euroa.
Osuuskunta kertoi viime vuoden tilinpäätöksen ennakkotietoja viime viikolla.
Tuloksen elpyminen kohensi myös osuuskunnan vakavaraisuutta. Omavaraisuusaste nousi 38 prosenttiin edellisvuoden 35 prosentista.
Toimitusjohtaja Jan Lähde Munakunnasta kuvaa viime vuotta isojen muutosten vuodeksi.
Häkkikielto tuli voimaan tammikuussa, mikä notkautti tuotantoa alkuvuonna. Munakunta vastaanotti munia liki miljoona kiloa edellisvuotista vähemmän, runsaat 35 miljoonaa kiloa.
Pakkaamoihin ja munien keräilyyn investoitiin yli kolme miljoonaa euroa ja käyttöön otettiin muoviset, kierrätettävät munien keräyskennot.
Tuottajahinnat nousivat vuoden aikana useita kertoja ja joulukuussa munista maksettiin tuottajille keskimäärin 20 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Lähteen mukaan korotuksia jatketaan. Seuraava nousu tulee parin viikon päästä, jolloin lattia- ja virikehäkkimunien hinta nousee kuusi senttiä kilolta M- ja L-painoluokille.
VEIKKO NIITTYMAA
Munakunta
vastaanotti munia liki miljoona kiloa edellisvuotista vähemmän, runsaat 35 miljoonaa kiloa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
