Viestimedian Nissiselle Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki – ”Tuntuu todella kiitolliselta ja pistää miettimään koko työuraa”
Nissinen ehtii johtaa Viestimediaa lähes neljä vuotta ja nostaa tältä ajalta kaksi murrosta ylitse muiden.MTK:n ja Viestimedian henkilökuntaa muistetaan itsenäisyyspäivänä ansiomerkein.
Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin saa Viestimedian toimitusjohtaja Anu Nissinen Helsingistä.
"Piti käydä katsomassa että näin on!” hän vastaa haastattelupyyntöön.
”Tuntuu todella kiitolliselta ja iloiselta ja ansiomerkin saaminen pistää miettimään koko työuraa. Työnantajalle iso kiitos tästä.”
Nissiselle ansiomerkki on elämän ensimmäinen ja siksikin erityinen.
Nissinen toimi Viestimedian hallituksessa vuodesta 2015 ennen kuin aloitti toimitusjohtajana helmikuussa 2020, juuri ennen koronaa.
”Korona oli erityisen harmillinen juuri siinä kohtaa, koska en ehtinyt tavata kaikkia firman työntekijöitä ja asiakkaita, kun se alkoi niin nopeasti. Myös johtoryhmässä piti miettiä, miten niinkin vaativaa projektia kuin strategian päivitystä tehdäänkin etänä ja Teamsissa”, Nissinen kertoo.
”Aloitus oli hurja, mutta en ole katunut. Toimistotyöstä tuli samalla pysyvästi hybridityötä, jossa yhdistetään toimisto- ja etätyön parhaat puolet.”
Viestimedia julkaisee Maaseudun Tulevaisuutta, Koneviestiä ja Aarretta. Yritys on hänestä sopivan kokoinen ketterään kehittämiseen.
”Uudistuksia saadaan nopeasti aikaan ja kaikki ihmiset mukaan. Kokoa on kuitenkin riittävästi siihen, että on resursseja uudistua ja uudistaa.”
Toinen näiden neljän vuoden aikana tapahtunut mullistus datan käyttö.
”Datan merkitystä voi verrata digitalisaation tulemiseen 1990-luvulla. Voin sanoa, että Viestimedia on nyt oikein sopivassa vaiheessa hyödyntämään teknologian kehitystä. Meillä on paljon dataa sisällön käytöstä, ja voimme sen avulla tarjota entistä paremmin kiinnostavia juttuja eri kohderyhmille.”
Verkkotarjontaa kehitetään painetun lehden rinnalla.
”Paperille painettu printtilehti säilyy varmasti jossakin muodossa, mutta totuus on että olemme erittäin riippuvaisia Postin toiminnasta ja jakelusta.”
Nissinen, 60, on jäämässä pois toimitusjohtajan tehtävästä omasta halustaan vuodenvaihteessa. Hän jatkaa hallitustyöskentelyä Siili Solutionsissa ja Suomen Messuissa ja toimii Teoston hallituksen neuvonantajana.
Lisäksi hän myllää mökillä Siuntiossa.
”Aion ottaa aikaa itselleni ja keskittyä keväällä puutarhatöihin. Kokeilen joka vuosi jotakin uutta, ja ajattelin laittaa kasvihuoneeseen muutakin kuin tomaatteja. Kasvimaalla pärjäsi tänä vuonna hyvin vain maa-artisokka.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







