Makea sokerileike maistui ministerille
SÄKYLÄ (MT)
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) teki pikavisiitin Sucroksen sokeritehtaalle maanantaina iltapäivällä ennen illan maatalousseminaaria Huittisissa. Hän ehti maistaa vastaleikattua juurikasta. Makealta maistui.
Koskinen kertoo käyneensä Turengin sokeritehtaalla muttei ennen Säkylässä.
Toimitusjohtaja Juri Jolkkonen Sucrokselta kertoi juurikasnäkymien olevan valoisia. Syksyn korjuukausi sujui hyvin ja juurikkaan sato tyydyttää.
Tehdas on pyörinyt täysillä. Juurikas on poikkeuksellisen laadukasta ja puhdasta, minkä ansiosta sokeria on saatu talteen 1,3 miljoonan kilon päivävauhtia.
Käyntikausi venyy hieman yli itsenäisyyspäivän. Kauden puoliväli ohitetaan loppuviikolla.
Jolkkosen mukaan uusia viljelijöitä onnistuttiin saamaan tälle vuodelle 70, mikä käänsi viljelyalan nousuun. Samaa toivotaan ensi kaudelta. Toistakymmentä uutta viljelijää on jo saatu, mutta lisää sopii.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
