
Sää jatkuu epävakaisena ainakin ensi viikon puoliväliin
Ukkoskuuroja tulee viikonloppuna monin paikoin. Ensi viikko alkaa epävakaisena, mutta loppuviikkoa kohden voi poutaantua ja lämmetä.Tänä viikonloppuna ja ensi viikon alussa sateita tulee yleisesti matalapaineiden vaikuttaessa Suomen säähän.
Ensimmäisiä merkkejä poutaisemmasta säästä on nähtävissä ensi viikon loppupuolella, jolloin korkeapaine voi ulottua Suomeen nostaen samalla lämpimämpää ilmaa Suomeen.
Tästä eteenpäin sään ennustettavuus alkaa jo selvemmin heiketä, joten varman pitkän poutajakson alusta ei voida vielä puhua.
Viikonlopun säässä korostuu kuurottaisten sateiden ja ukkosten esiintyminen. Sade- ja ukkoskuurot painottuvat maan etelä- ja keskiosaan ja lisäksi lauantaina Länsi- ja Pohjois-Lappiin.
Päivälämpötilat pysyttelevät 20 asteen alapuolella suurimmassa osassa Suomea. Kuva: Ilmatieteen laitosKuurojen yhteydessä sademäärät voivat paikallisesti olla runsaita etenkin maan etelä- ja länsiosissa. Salamointi voi myös olla runsasta. Maanantaina Lapin yli liikkuu runsaita vesisateita, mutta näiden sateiden reitin ennustettavuus on vielä heikko.
Päivälämpötila vaihtelee lähipäivinä pääosin 15 ja 23 asteen välillä, lämpimintä on maan pohjoisosan poutaisimmilla alueilla.
Maanantaina lämpötila voi jäädä Lapissa päivällä 10 ja 15 asteen välille sateen alla.
Ensi viikon lopulla lämpötila on nousemassa kohti hellelukemia, jos suursäätilan ennuste pysyy ennallaan.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

