Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
Miika Pesonen keräsi mustaherukanlehtiä Rääkkylän Niemisessä. Keruu aloitetaan aikaisimmillaan kuudelta.
Miika Pesonen keräsi mustaherukanlehtiä Rääkkylän Niemisessä. Keruu aloitetaan aikaisimmillaan kuudelta.  Kuva: Sari Kaija/Kontiomehu

1,5 miljoonan euron laajennus valmistui juuri ennen vuoden kovinta ponnistusta: ”Meidän pitää tehdä vuoden tili todella lyhyessä ajassa”

Kontiomehun 1,5 miljoonan euron laajennus valmistui keväällä. Nyt pelloilla ahkeroi 35 paikallista nuorta keräämässä Lehtikuohuun raaka-ainetta.
Rääkkylä
Lue artikkelin tiivistelmä
  • Kontiomehu sai keväällä käyttöönsä 1,5 miljoonan euron laajennuksen Joensuussa. Lehtikuohu on yrityksen päätuote, ja sen valmistus tehdään 30 työpäivän aikana. Toimitusjohtaja Pasi Kiiskisen mukaan viime vuoden liikevaihto oli 2,4 miljoonaa euroa ja tämän vuoden arvio 2,6 miljoonaa euroa. Kesällä yritys työllistää 50 työntekijää, joista 35 nuorta kerää mustaherukanlehtiä.
Tiivistelmä on Rengin, Viestimedian oman tekoälyavustajan, tekemä ja ihmisen tarkistama.

Anton Kinnunen, 20, kerää kesätöikseen mustaherukan lehtiä. Kesäkuun viimeisellä viikolla hän on työskennellyt Rääkkylässä.

Joensuulainen ylioppilas on hommissa jo neljättä vuotta.

Kotimainen perheyritys Kontiomehu aloittaa alkukesällä Lehtikuohu-juoman valmistuksen, kun herukkapensaista aletaan saada tuoreita lehtiä.

Nyt herukanlehtiä kerää 35 paikallista nuorta Joensuun ja Kontiolahden alueelta.

”Tiedän, että nuorilla on työt tänä päivänä todella kortilla. Meillä on tarjota nuorille töitä”, kertoo Kontiomehun toimitusjohtaja Pasi Kiiskinen.

”Meidän pitää tehdä vuoden tili todella lyhyessä ajassa.”

Pasi Kiiskinen

Kontiomehu sai toukokuussa käyttöönsä uudet tilat juuri ennen vuoden kovinta ponnistusta eli Lehtikuohun valmistusta.

Yritys laajensi Joensuun tuotantotilojaan ja varastoaan 1,5 miljoonalla eurolla, kertoo Kiiskinen.

Viime vuonna Kontiomehun liikevaihto oli 2,4 miljoonaa euroa, tänä vuonna arviolta 2,6 miljoonaa.

”Tulevaisuudessa on mahdollisuus selkeäänkin kasvupomppuun näiden tilojen myötä.”

Mustaherukan pensaasta kerätään käsin parhaat ja rehevimmät lehdet kevään uusista oksista.
Mustaherukan pensaasta kerätään käsin parhaat ja rehevimmät lehdet kevään uusista oksista. Kuva: Jarno Artika

Kontiomehu valmistaa alkoholittomia kuohujuomia sekä mehutiivisteitä.

Lehtikuohua alettiin valmistaa vuonna 2008 ja se on yrityksen päätuote. Isoja asiakkaita ovat Kesko, S-ryhmä ja Alko.

Valmistusta on kasvatettu vuosi vuodelta. Nyt eri alkoholittomia kuohujuomia valmistuu vuodessa 300 000 litraa.

”Uusien tilojen myötä meillä on haaveena, että tuotantomääriä saataisiin kasvatettua niin, että Lehtikuohu voisi olla vientituotekin. Uskoa tulevaan on, ja silloin pitää investointeja uskaltaa tehdä”, sanoo Kiiskinen.

Kontiomehu on tehnyt vientiin muutamia koe-eriä, mutta tarkemmin vientistrategiaa käy pohtimaan loppusyksyllä palkattava vientiosaaja.

”Kyllähän meidän tuotetta kysellään koko ajan.”

”Uskoa tulevaan on, ja silloin pitää investointeja uskaltaa tehdä.”

Pasi Kiiskinen

Tähän aikaan vuodesta Kiiskinen tekee 12-tuntista päivää.

Mustaherukan pensaasta kerätään käsin parhaat ja rehevimmät lehdet kevään uusista oksista. Niistä tulee Kiiskisen mukaan paras maku juomaan.

Raaka-aineen keruu aloitettiin tänä vuonna 8. kesäkuuta. Keruukausi kestää 30 työpäivää eli noin 1,5 kuukautta. Sinä aikana myös valmistetaan koko vuoden Lehtikuohut puolivalmisteiksi asti.

Lehdet prosessoidaan tuoreeltaan joka päivä.

”30 työpäivän aikana tehdään koko vuoden myynti säiliöihin puolivalmisteeksi. Tätä voi verrata mansikanpoimintaan. Meidän pitää tehdä vuoden tili todella lyhyessä ajassa.”

Kontiomehulla on 9 työntekijää ympäri vuoden. Kesä–heinäkuussa määrä paisuu tuotannon ja keruun kausityöntekijät mukaan luettuna 50 työntekijään.

Kontiomehulle herukanlehtiä kerää nyt 35 paikallista nuorta Joensuun ja Kontiolahden alueelta.
Kontiomehulle herukanlehtiä kerää nyt 35 paikallista nuorta Joensuun ja Kontiolahden alueelta. Kuva: Jarno Artika

Kiiskinen viljelee itse herukoita Kontiolahdella 15 hehtaarin alalla.

Lisäksi yrityksellä on Pohjois-Karjalassa sopimusviljelijöitä, joiden viljelmiltä tulee yli puolet raaka-aineesta.

Kontiomehulla on mustaherukka- ja raparperituotteiden lisäksi karpalo- ja mustikkakuohujuomia ja mehuja.

Niihin yritys ostaa luonnonmarjat pohjoiskarjalaisten viljelijöiden omistamalta Marja Carelialta, joka ostaa ja myy eteenpäin sekä viljeltyjä marjoja että luonnonmarjoja.

Elsa Haakana heräsi mustaherukanlehtiä Rääkkylän Niemisessä.
Elsa Haakana heräsi mustaherukanlehtiä Rääkkylän Niemisessä. Kuva: Sari Kaija/Kontiomehu

Herukanlehtien keruu aloitetaan aikaisimmillaan kuudelta.

”Se kasvattaa nuoria oikealla tavalla. Monet vanhemmat ovat sanoneet, että lapset oppivat ottamaan vastuuta omasta päivärytmistä. Kesälomallahan monesti valvotaan yöt ja nukutaan iltapäivään asti. Kun työt alkavat kuudelta, ei voi yöllä kukkua”, sanoo Kiiskinen.

Kinnunen kertoo, että Rääkkylässä oli kesäkuun viimeisellä viikolla mukava aloitella töitä aamun viileydessä.

”Minulle sopii tosin hyvin aamuhomma. Päivä on pitkä, kun herää niin aikaisin. Käy töissä ja sitten kerkeää vielä tehdä muuta iltapäivän ja illan.”

Kerääjien päivä on pulkassa viimeistään yhteen mennessä.

Nuorimmat herukanlehtien kerääjät ovat 16-vuotiaita. Kaikilla ei ole ajokorttia, joten bussi hakee nuoret aamulla Joensuusta, vie keruupaikalle ja palauttaa takaisin Joensuuhun.

Kerääjien päivä on pulkassa viimeistään yhteen mennessä.

Lehdistä maksetaan kilopalkkaa. ”Parhaimmat kerääjät tienaavat 150 euroa päivässä”, kertoo Kiiskinen.

”Kaverin kanssa voi jutustella ja kerätä lehtiä. Se on aika leppoista ja kivaa verrattuna moneen muuhun kesätyöhön”, kertoo Kinnunen.