Helsingin jättiareena vain lisäisi pääkaupungin ylivoimaa ja bensarahat jäisivät maakunnille
Ulospäin näyttää siltä, että kokoomuksessa kaverit sopivat asioista keskenään, ja se näyttää pahalta etenkin nyt kun kaikesta muusta leikataan.
Maakuntien tapahtumapaikat ja jäähallit rapistuvat samalla, kun Helsingin areenahankkeelle luvataan miljoonien valtiontukea. Kuva: Niko MoisasViime päivät mediassa on käyty laajaa ja kärkästäkin keskustelua Helsingin tapahtuma-areena Garden-hankkeeseen liittyvistä useista epäselvyyksistä.
Lyhyt kertaus tapahtumista. Hanke sai 35 miljoonaa euroa ehdollista valtiontukea ilman normaalia hakemusta eikä kevään 2025 kehysriihessä tehtyä päätöstä käsitelty vastuuministeriössä. Gardenin tuen toi riiheen kokoomus. Gardenia on lobannut kokoomusvaikuttaja Jan Vapaavuori ja hankkeen ympärillä pyörivillä avainhahmoilla on taskussaan kokoomuksen jäsenkirja.
Ulospäin näyttää siltä, että kaverit sopivat asioista keskenään. Se taas näyttää erityisen pahalta nyt, kun kaikesta muusta leikataan.
Onko siis tosiaan niin, että Suomen varakkain kaupunki ja maakunta tarvitsevat areenalleen kymmeniä miljoonia euroja valtion tukea, kun samaan aikaan ”kaikki kivet käännetään”, jotta valtion talous saataisiin tasapainoon?
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi, että hanke on valtakunnallisesti tärkeä.
Garden loisi Orpon mukaan Suomesta puuttuvan noin 20 000 yleisökapasiteetin areenan, jota esimerkiksi kansainväliset artistit voisivat käyttää.
Helsinki varmasti hyötyisi hankkeesta, mutta koko Suomen kannalta vaikutus on hankalammin perusteltava, varsinkin kun monia hyviä tapahtumapaikkoja on jo olemassa tai suunnitellaan myös muualle.
Valtakunnallisesti tärkeä näyttääkin samalla tarkoittavan pääkaupungin taloudellisen mahdin lisäämistä.
Tampereella on moderni Nokia areena, johon mahtuu n. 15 000 silmäparia, samoin Helsingin Veikkaus areenaan. Vantaan Arena 3.3 hanke on jo pitkällä yksityisellä rahoituksella. Siihen ei valtion tukea myönnetty. Suunnitelmien mukaan Arena 3.3 mahtuisi noin 20 000 katsojaa.
Samaan aikaan monet jäähallit ja tapahtumapaikat maakunnissa rapistuvat. 35 miljoonaa olisi niiden kunnostamiseen iso raha, ja valtakunnallista kulttuuriarvoa niidenkin toiminnan jatkumisella varmasti on.
Onko siis tosiaan niin, että Suomen varakkain kaupunki ja maakunta tarvitsevat areenalleen kymmeniä miljoonia euroja valtion tukea, kun samaan aikaan ”kaikki kivet käännetään”, jotta valtion talous saataisiin tasapainoon?
Jos Garden millään ilveellä toteutuisi, tarkoittaisi se samalla myös maakunnissa asuvien verorahojen lappaamista Helsinkiin valtiontuen muodossa.
Orpo on myös sanonut, että toteutuessaan areena kilpailisi muiden Itämeren alueen kaupunkien ykkösareenoiden kanssa.
Niin varmaan kilpailisi, mutta mitä takeita meillä on siitä, että se voittaisi tai pärjäisi edes tyydyttävästi? Areena ei poista sitä suurta haastetta, että Suomen sijainti on haastava, eikä täältä jatketa enää itään, Pietariin tai Moskovaan. Kuka voi ennalta sanoa, että kansainvälinen artisti tulisi kyllä Helsinkiin, mutta ei Vantaalle?
On totta, että logistiikka ja tapahtumapaikan saavutettavuus ovat todella tärkeitä kansainvälisille kiertueille, mutta sillä ei ole juuri merkitystä, jos megaluokan artistia ei Helsinki ylipäätään kiinnosta sen maantieteellisen sijainnin takia.
Voiko muutenkaan väittää, että areena Helsingin keskustassa olisi kansainvälisesti merkittävä kilpailuetu, kuten Garden sanoo? Suurempia areenoita löytyy aivan Tukholman keskustan läheisyydestä.
Suurimmat artistit saapuvat Eurooppaan nykyään niin, että he esiintyvät esimerkiksi Lontoossa usean kerran ja pyytävät fanejaan matkustamaan sinne. Jos Suomeen tulee megastaroja, kuten Coldplay, he esiintyvät kesällä Olympiastadionilla. Garden tuskin toisi tähän muutosta.
Jos Garden millään ilveellä toteutuisi, tarkoittaisi se samalla myös maakunnissa asuvien verorahojen lappaamista Helsinkiin valtiontuen muodossa. Kaiken kukkuraksi maakunnista Gardenin tapahtumiin suuntaavien rahat valuisivat pk-seudun taloutta elvyttämään, bensarahat ehkä maakuntiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




