Iiro Jussila alkaa johtaa PTT:tä
Osuustoiminnan tuntija aloittaa PTT:n johdossa ensi vuoden alusta.Professori ja kauppatieteiden tohtori Iiro Jussila on Pellervon taloustutkimus PTT:n uusi toimitusjohtaja. PTT:n hallitus nimitti hänet tehtävään maanantaina.
Jussila työskentelee Lappeenrannan teknisen yliopiston kauppakorkeakoulussa johtamisen ja organisoinnin professorina. Hänen eritysalaansa on osuustoimintayritysten johtaminen.
Jussila jatkaa Lappeenrannassa osa-aikaisena. Hän vastaa lähinnä erityisalansa tutkimuksen ohjaamisesta.
"Vahvistan PTT:n osaamista markkinatalouden monimuotoisuudessa", Jussila sanoo.
Jussila uskoo tuovansa PTT:een uutta osaamista kansantaloudesta sekä sen toimialoihin ja yrityksiin vaikuttavien muutosten tunnistamisessa.
Toimitusjohtajan tehtävään Jussilaa innosti PTT:n erityinen asema kansantaloudelle strategisesti tärkeiden toimialojen kuten biotalouden tiedon tuottajana.
"Odotan pääseväni tuomaan suomalaiseen talouskeskusteluun tulevaisuudenuskoa, toimeliaisuutta ja yrittäjyyttä vahvistavia keskustelunavauksia yhdessä osaavan henkilökunnan kanssa."
PTT:n hallituksen puheenjohtaja Juha Marttila uskoo Jussilan tuovan PTT:lle modernia johtajuutta sekä vahvaa strategista näkemystä ja liiketaloustieteen osaamista.
"Jussilan johdolla vahvistamme asemaamme suomalaisessa taloustutkimuksessa, rohkeasti uudistuen", Marttila sanoo.
PTT:n edellinen toimitusjohtaja Pasi Holm erosi kesäkuun alussa. Syynä olivat tutkimuslaitoksen hallituksen ja Holmin näkemyserot tutkimuksen strategialinjoista.
Valtiotieteen tohtori Holm aloitti elokuussa Taloustutkimuksen tutkimusjohtajana. PTT:n tutkimusta hän johti toistakymmentä vuotta.
PTT:n tutkimusjohtaja Perttu Pyykkönen hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä vuodenvaihteeseen asti.
Korjattu 7.11.2015 klo 11.03: Pasi Holm aloitti Taloustutkimuksen tutkimusjohtajana (ei toimitusjohtajana).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

