”Hallitus heikentää vihreää kasvua”
Itä-Suomen MTK-liittojen verovaliokunta katsoo, että Suomen hallitus toiminnallaan pikemmin estää kuin edistää vihreää kasvua.
Esimerkiksi maatalouden energiaveron palautuksen poistaminen nostaisi maatalouden kustannuksia 50 miljoonalla eurolla.
Eikä muukaan veropolitiikka aiheuta hurraahuutoja.
”Bioenergian kilpailukyvyn parantaminen vaatii, että turpeen ja puuenergian verotus pidetään kilpailukykyisenä. Pienvoimaloille, kuten maatilojen biolaitoksille on saatava kilpailukykyinen syöttötariffi voimaan”, valiokunnan lausunnossa kirjoitetaan.
Lisäksi kiinteistöveroa pitäisi muokata siten, että rakennuksen menojäännöksestä vähennetään rakennukseen kohdistuvat velat.
”Hallitus alentaa yritysten yhteisöveroa, mutta on kiristänyt henkilöyhtiöiden, yksityisten elinkeinonharjoittajien, maatilojen ja metsätilojen verotusta.”
Veropolitiikasta seuraa, että maatilojen mahdollisuudet investoida vähenevät. Samalla vähenevät vihreän kasvun mahdollisuudet.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
