Nälkävuosina köyhimpien suomalaisten ruoka saattoi olla lähes pelkkää puuta – Aarre: Liika pettu saattoi kuitenkin myös tappaa
Petun käyttötaito tuli Suomeen todennäköisesti ensimmäisten asukkaiden mukana.
Pettua kerättiin ravinnoksi vielä viime vuosisadallakin. Kirkkoväärti Santeri Valle nilottaa petäjäkostua sarvisella vuotkimella Inarissa vuonna 1913. Kuva: Toivo Itkonen / MuseovirastoSängyssä makasi kaksi sairasta lasta kuin luurankoina. Perheen äiti eli, mutta isä ja kolme muuta lasta olivat äskettäin kuolleet. Tuoni oli vienyt myös isoäidin, rengin ja tämän kolme lasta.
Jokihaaran tilan lohduttoman tilanteen totesi Kangasalan piirilääkäri von Bonsdorff huhtikuussa 1868.
”Perhe oli elänyt äärimmäisessä köyhyydessä päivittäisenä ravintonaan olki- tai pettuleipä, joka usein oli täytynyt paistaa tuohiropposessa, jotta sen olisi saanut ulos uunista, sillä viljaa oli siinä vain mitättömässä määrin”, lääkäri raportoi nälänhädästä.
Tilan väki olisi ehkä selviytynyt, jos hätäleipään olisi liiennyt edes kolmannes ruista. Liika pettu eli männyn jälsi- ja nilakerros saattoi tappaa, totesi tutkija Carl Axel Gottlund vuonna 1817:
”Tällaisen ravinnon vaikutukset näyttäytyvät muutaman viikon kuluttua ensin väsymyksenä, heikkoutena ja laihtumisena, sitten turpoamisena, joka ilmenee jaloissa, vihdoin sisäisenä kipuna, joka leviää koko ruumiiseen, joka kokonaan turmeltui muuttuen enemmän sienen kuin lihan kaltaiseksi. Lopuksi seuraa vääjäämättömästi kuolema.”
”Nälän heikentämät ihmiset olivat myös hyvin alttiita sairauksille, esimerkiksi lavantaudille. Usein juuri ne olivat kuoleman varsinainen syy”, kertoo Suomen maatalousmuseo Saran museolehtori Kirsi Laine.
Kun Jokihaaran talonväki söi nälkäänsä pettua, se seurasi edeltävien sukupolvien mallia. Pettu eli silkko mainitaan jo Kalevalan ja Kantelettaren vanhoissa runoissa, ja vuonna 1508 vouti totesi Turussa rahvaan joutuvan syömään kaarnaa enemmän kuin vuosiin.
Eräruoka-asiantuntija Turkka Aaltonen pitää todennäköisenä, että petun käyttötaito tuli Suomeen ensimmäisten asukkaiden mukana. Aluksi sitä syötiin puurona tai vellinä ja leipänä vasta myöhemmin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
