Metsäteollisuus tyrmää SDP:n tupo-haikailun: "Puheet eivät tätä päivää"
"Tupoja tarvitsevat keskusjärjestöt käyttääkseen valtaa ohi hallituksen tai sitoakseen maan hallituksen talouspolitiikan omaan päätöksentekoonsa."
Tupot ovat keskusjärjestöjen vallantae, eivät enää tätä päivää, sanoo Metsäteollisuuden työmarkknajohtaja Jyrki Hollmén. Kuva: Carolina HusuMetsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén tyrmää SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen tupo-puheet puoluevaltuustossa sunnuntaina. Rinne vetosi puheessaan Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtoon, että se palauttaisi keskitetyn sopimisen työmarkkinoiden työkalupakkiin.
"Tupo-puheet eivät ole tätä päivää. Ne ovat palaamista menneisyyteen, ja niillä estetään toimialakohtaisten työehtojen kehittyminen", työmarkkinajohtaja Hollmén vastaa Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa SDP:n Rinteen vetoomukseen.
Metsäteollisuus erosi Elinkeinoelämän keskusliiton jäsenyydestä vuodenvaihteessa 2017. EK on sittemmin sääntömuutoksin siirtänyt työmarkkinaneuvottelujen vastuun toimialaliitoille.
Hollménin arvion mukaan "tupoissa puhutaan järjestöjen vallankäytöstä, ei siitä, mikä kustannuskilpailukyvyn, talouden ja työllisyyden kannalta olisi paras ratkaisu".
"Tupo on valtapolitiikkaa ja (työmarkkina-)keskusjärjestöjen vallantae."
SDP valmistautuu parhaillaan gallupjohdossa vaaleihin ja mahdolliseksi pääministeripuolueeksi. Puheenjohtaja Rinne käsitteli puoluevaltuuston puheessaan ensi hallituskauden työelämän kehittämistavoitteita.
Hollmén on kokenut vientiteollisuuden työmarkkinajohtaja. Ennen siirtymistään Metsäteollisuuteen hän toimi Kemianteollisuuden työmarkkinajohtajana. Metsäteollisuudessa Hollmén on ehtinyt työskennellä helmikuun alusta.
Hänen arvionsa mukaan maan hallitus ei sinänsä tarvitse keskitettyjä työmarkkinaratkaisuja, tulo-poliittisia sopimusratkaisuja eli tupoja.
"Tupoja tarvitsevat keskusjärjestöt käyttääkseen valtaa ohi hallituksen tai sitoakseen maan hallituksen talouspolitiikan omaan päätöksentekoonsa. Poliitikkojen vallantae on valtakirja äänestäjiltä", Hollmén erottelee.
Hän ihmettelee, että politiikkaan kokonaan siirtynyt entinen työmarkkinajohtaja ja nykyinen poliitikko Rinne näin puuttuu työmarkkinoiden toimintaan.
"Järjestöjen pitää kantaa vastuunsa siitä, että heikkenevässä taloustilanteessa järjestetään hallitukselle pelivaraa sillä, että ne tekevät työllisyyttä tulevia työmarkkinaratkaisuja."
Myös EK:n johto torppasi Rinteen tupo-haikailun.
Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtoon valtakunnansovittelijan paikalta siirtynyt Minna Helle vastasi pikaviestipalvelu Twitterissä Rinteelle, että "yhteistyön uusi malli syntyy työpaikkatason luottamusta ja sopimista vahvistamalla".
Hollmén puolestaan roolittaisi järjestöjen ratkaistavaksi sen, miten ne tekevät työmarkkinapolitiikkaa keskenään ja hallitus osallaan harjoittaa omaa talous- ja työllispolitiikkaansa.
"Metsäteollisuus toivoo, että seuraava hallitus jatkaa työelämän uudistusta. Työn tarjontaa pitää lisätä ja hallituksen tulee kunnioittaa alakohtaisten työmarkkinajärjestöjen mahdollisuuksia lisätä työn kysyntää tekemällä alakohtaiset ja kustannuskilpailukykyä tukevat työehtoratkaisut. Siinä se resepti yksinkertaisuudessaan on", sanoo Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén.
Metsäteollisuuden hyvien aikojen kääntymisestä heikompaan kertoi Stora-Enson maanantainen päätös sulkea paperitehdas Oulussa. Neljältäsadalta paperityöntekijältä saattavat loppua työt.
Metsäteollisuus ry käy omat työehtosopimusneuvottelut sopimuskumppaniensa kanssa syksyllä, kun sen 2-vuotiset sopimukset eri alaliittojen kanssa ovat katkolla. Pääsopimukset Paperiliiton ja Mekaanisen metsäteollisuuden työntekijöiden kanssa päättyvät marraskuun lopussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
