Lupiini on haitallinen vieraslaji
Maa- ja kotitalousnaisten mukaan vieraslajit ovat kasveja, jotka eivät kuulu luontoon. Ne ovat nopeakasvuisia ja peittävät alleen alkuperäiset lajit.”Lupiinin kohdalla ongelmana on sen kauneus. Monet ihastelevat lupiinin kukintaa tienvarsilla, vaikka se on erittäin haitallinen vieraskasvi”, kertoo maa- ja kotitalousnaisten kehityspäällikkö Hannele Partanen .
Suomessa vahingollisimmat kasvit ovat jättipalsami, jättiputki ja komealupiini.
On tärkeää, että lupiinin siemeniä ei enää kylvetä pihoille ja omille kukkaniityille, Partanen korostaa.
Lupiineja voi torjua katkaisemalla kukinnat ennen siementen muodostumista. Uudet kasvustot voi myös kaivaa juurineen maasta.
Laajamittainen lupiinin torjunta on kuitenkin hankalaa, sillä maaperän siemenvarastosta nousee uusia lupiineja useiden vuosien ajan.
Monet kukkien ystävät ovat edesauttaneet vieraslajien leviämistä istuttamalla niitä puutarhoihin koristekasveiksi.
”Vieraslajeja pidetään maailmassa luonnon monimuotoisuuden toiseksi suurimpana uhkatekijänä elinympäristöjen tuhoutumisen jälkeen”, Partanen toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

