Ruuantuotanto voi työllistää, jos perheviljelmille annetaan mahdollisuus
Viljelijäjärjestöjen yhteistapaamiseen osallistuivat edestä Marcos Rochinski Brasiliasta, Daniel Coulonval Belgiasta, Samba Gueye Senegalista, Sophal Uon Kambodzasta sekä Agricordin puheenjohtaja Piet Vanthemsche. Takana isäntien edustajana MTK:n Juha Marttila. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoMaaseudun haasteet ovat yhteneväiset niin teollistuneissa, nopeasti kehittyvissä kuin köyhemmissä maissa. Perheviljelmien varassa on paitsi ruuantuotanto myös työpaikkojen luominen, sillä ruokaa tarvitaan tulevina vuosina maailmassa enemmän. Harva toimiala pystyy tarjoamaan samalla tavoin työtä.
Tämä kävi selväksi maaseudun kehitysjärjestöjen verkoston AgriCordin kokouksessa perjantaina.
Aasian maiden kehitysjärjestön AsiaDHRRA:n ja kotimaansa Kambodžan tuottajien puheenjohtaja Uon Sophal kertoo, että isoimmat haasteet koskevat ruuantuotannon tehokkuuden parantamista ja maankäyttöoikeuksia.
”Jos meillä ei ole maata, emme voi tuottaa ruokaa. Nuoret lähtevät koulun jälkeen maaseudulta, koska he eivät saa maata, jota viljellä.”
Uon painotti, että aasialaiset perheviljelmät eivät halua länsimaisilta tuottajilta avustuksia vaan ennen kaikkea tietotaidon jakamista. Kansainvälisiltä kehitysrahastoilta taas kaivataan lainajärjestelmiä, josta saatu rahoitus voidaan maksaa takaisin, kun omat ruokamarkkinat saadaan toimimaan.
”Viljelijät joutuvat kilpailemaan sekä markkinoillepääsystä että investoinneista isojen monikansallisten toimijoiden kanssa. Varsinkin jatkojalostukseen tarvittaisiin investointeja, jotta kuluttajille voitaisiin myydä, ei vain raaka-aineita, vaan arvokkaampia tuotteita.”
Senegalin maaseutualojen yhteisjärjestön CNSR:n puheenjohtaja Samba Gueye toi Uonin tavoin esiin suurtuotannon ja perheviljelmien ristiriidat. Maatilojen lisäksi järjestöön kuuluu runsaasti kalastajia.
”Haluamme pienviljelijöiden ihmisarvon takaisin”, hän vaati.
”Tehotuotanto on kannattavaa, mutta se tuhoaa ympäristön eikä tarjoa töitä kaikille.”
Gueye harmitteli, että Länsi-Afrikassa näkyvät monet länsimaisen tehotuotannon huonot hedelmät: metsien hakkuu ja monokulttuuri ovat kiihdyttäneet eroosiota ja luonnon lajisto vähenee.
Nuoret pakenevat maalta, kun maatalous on vanhanaikaista mutta he eivät löydä töitä slummeistakaan. Diabetes ja muut aiemmin tuntemattomat elintasosairaudet löytyvät nyt aliravitsemuksen ohella monista Afrikan maista, hän jatkoi.
”Haluamme keinoja, joilla perheviljelmät voivat nykyaikaistaa tuotantoaan. Ei pienillä lohkoilla savimailla voi käyttää suuria nelivetotraktoreita. Työmenetelmiä ja välineistöä tulee ja voi modernisoida, jolloin tilat tarjoavat jatkossakin töitä monille.”
Brasiliassa ongelmat ovat vähän erilaisia viime vuosien nopean talouskasvun ansiosta. Perheviljelijöiden järjestön FETRAF:in pääsihteeri Marcos Rochinski näkee hyvänä sen, että kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia ruuan tuotantotavoista, varsinkin ympäristövaikutuksista.
Se antaa mahdollisuuksia perheviljelmille samoin kuin kansallinen kouluruokailuhanke, jossa paikallisesti tuotettua ruokaa hankitaan kouluille. Hallituksen köyhyyden poisto-ohjelma on myös tarjonnut markkinoita kotimaisille elintarvikkeille samalla, kun köyhimmän väestönosan aliravitsemus on vähentynyt.
Rochinski puhui tunteikkaasti myös siitä, että Brasilian viime vuosien kauppa- ja elinkeinopolitiikka ei suinkaan hyödytä kookkaan maan kaikkia alueita ja kaikkia viljelijöitä.
”Me haluamme tuottaa ruokaa kestävästi ja oikeudenmukaisesti. Silti hallitus puhuu laajamittaisen vientituotannon puolesta.”
FETRAF:issa katsotaan, että tämä palvelee ennen kaikkea monikansallisten yhtiöiden etuja. Kaiken huippu on Rochinskin mielestä, että brasilialaista suurtuotannon mallia viedään nyt Afrikkaan.
Helsingin Hanasaareen oli kokoontunut parikymmentä luottamushenkilöä ja asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.
KAIJALEENA RUNSTEN
Viljelijät
joutuvat
kilpailemaan
sekä markkinoille
pääsystä että
investoinneista
isojen moni-
kansallisten
toimijoiden kanssa.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
