Kaivokset tuovat aluetalouteenmiljardien eurojen hyödyt
Talvivaaran onnettomuuden vaikutukset matkailijamääriin vuonna 2012 jäivät vähäisiksi, koska vedet valuivat poispäin Vuokatin matkailualueilta. Ville-Petteri Määttä Kuva: Viestilehtien arkistoSotkamon Talvivaarassa ja Kolariin suunniteltavassa Hannukaisen kaivoksissa hyödyt ylittävät matkailua-alan kärsimät tappiot. Kaivoksen tuoma taloudellinen hyöty voi olla miljardeja euroja, jos kaivos toimii kymmeniä vuosia, kertoo Pellervon Taloustutkimus PTT.
Sen sijaan Kuusamoon suunniteltu Juomasuon kaivos tuottaisi kymmenen toimintavuoden aikana suurin piirtein saman verran kuin matkailu menettää.
Kansantalouden kannalta kaivokset siis kannattaa rakentaa, mutta paikallisesti asia nähdään eri tavalla.
”Rukalla yksityiset matkailuyrittäjät ovat investoineet lähes miljardi euroa. Nyt investoinnit siellä ovat jäissä. Matkailijamäärät tulevat vähenemään Rukalla, jos Juomasuon kaivos valmistuu”, Matkailu- ja ravintolapalveluiden Maran toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.
PTT:n matkailijoille tekemän kyselyn perusteella matkailijamäärä Kuusamossa voisi puolittua, jos Juomasuon kaivos perustetaan.
Kuusamon matkailuyrittäjistä puolet vastustaa kaivosta, Sotkamossa ja Kolarissa vastustajia on noin neljäsosa.
Kolarissa ja Sotkamossa noin puolet matkailuyrittäjistä voisi kannattaa kaivosta, jos ympäristövaikutuksia rajataan.
Yksi keino olisi suojavyöhyke kaivoksen ja matkailun välillä. Yrittäjien mielestä suojavyöhykkeen pitäisi olla Kolarissa 13 kilometriä, Kuusamossa 39 ja Sotkamossa 36 kilometriä.
Toinen keino hakea hyväksyntää voisi olla vihreämpi kaivostekniikka. Mitä se tekniikka voisi olla, on Juomasuolla ja Hannukaisissa vielä epäselvää.
Hankkeille ei ole tehty ympäristönvaikutusten arviointia. Siksi yhteiskunnan määräämää rimaa, joka vihreällä tekniikalla voitaisiin ylittää, ei vielä ole asetettu.
Lappi on nihkeä vihreälle tekniikalle.
”Matkailu perustuu täysin imagoon ja Suomen Lappi kilpailee tuhansien kohteiden kanssa. Ei ulkomaalainen matkailija tiedä, mitä vihreä kaivostekniikka Suomessa on. Hän näkee vain haitallisen mielikuvan kaivoksesta.”
Lappi muistuttaa, että tuottolaskelma huomioi vain kaivoksen käyttöajan.
”Matkailu tuottaa tuloja täältä ikuisuuteen. Matkailun tuotot on menetetty myös kaivoksen toiminnan jälkeiseltä ajalta.”
Matkailu ja kaivokset ovat Lapin mukaan napit vastakkain ainoastaan Kolarissa ja Kuusamossa, koska niissä kaivokset tulevat matkailulle tärkeälle alueelle.
Sopu on säilynyt monella paikkakunnalla.
Esimerkiksi Talvivaaran onnettomuus vuonna 2012 ei vähentänyt merkittävästi 21 kilometrin päässä olevan Vuokatin matkailua.
Matkailijoille tehdyn kyselyn tulokset olivat selkeästi kaivosvastaisia.
Tärkeintä kävijöille oli kohteen maisema. Se menisi vastaajien mukaan lopullisesti pilalle, jos kaivos rakennettaisiin. Viisi prosenttia vastaajista arvioi, että kaivoksen erämainen luonne voisi palautua toiminnan lakattua.
65 prosenttia arvioi kaivoksen läheisyyden heikentävän kansallispuiston arvoa selvästi.
Kyselyyn vastanneet eivät usko kaivostekniikan olevan niin korkeatasoista, että ympäristöriskit pystyttäisiin hallitsemaan.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
