UUTISTAUSTA Puolustus haluaa iskunyrkin
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, opetti J.K. Paasivikivi. Mutta mitkä asiat ovat tosia?
Vastaus ei ole yksiselitteinen. Ongelman havainnollistamiseksi olen valinnut muutamia arvioita, joista jokainen voi olla totta, mutta ei samanaikaisesti.
Ensimmäinen kuuluu näin: ”Tilanne lähialueillamme on vakaa.” Ja toinen: ”Toimintaympäristömme on muutoksessa.”
Sitten on tämä: ”Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa.” Vai pitäisikö tosiasiaksi tunnustaa tämä: ”Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä sotilaallista uhkaa, mutta muutokset ovat mahdollisia.”
Arvioita ei ole irrotettu keskivertokansalaisten kahvipöytäkeskusteluista. Niistä ensimmäiset esitti Tasavallan presidentti Sauli Niinistö syyskuun alussa suurlähettiläiden neuvottelupäivillä pitämässään ulkopoliittisessa linjapuheessa.
Jälkimmäiset arviot on poimittu puolustusvoimien uuden komentajan, kenraali Jarmo Lindbergin puheesta, jonka hän piti avatessaan 210. maanpuolustuskurssin lokakuussa.
Voiko lausumista päätellä, että tasavallan presidentin ja puolustusvoimien komentajan välillä on Suomen asemaan liittyviä näkemyseroja?
Tuskinpa vain, onhan uusi komentaja presidenttimme oma valinta. Hän vihelsi komentajapelin keväällä poikki ja nimitti kenraali Lindbergin virkaan, kun puolustusministeri ja entinen puolustusvoimien komentaja pitivät kiinni omista ehdokkaistaan eivätkä saaneet aikaan yhteistä esitystä.
Mistä sitten on kysymys? Kyse on työnjaosta. Presidentti johtaa maan diplomatiaa, jonka tavoitteena on etsiä poliittisia ratkaisuja sotiin ja kriiseihin. Sotilaan tehtävä on toinen. Uusi komentaja määritteli sen puheessaan näin: ”Kun toimintaympäristömme on muutostilassa, suomalainen sotilas ei voi katsoa toiseen suuntaan”.
Ensimmäistä kertaa komentaja toi alustuksessa viralliseen kielenkäyttöön termin ”hybridisodankäynti”. Samalla kävi ilmi, että sotilaallinen uhka Suomeen syntyy ja kehittyy toisin kuin olemme tähän asti kuvitelleet.
Vihollinen ei pyrikään tulemaan painopistesuunnassa läpi voimakkain tavanomaisin asevoimin, joita vastaan iso reservimme on koulutettu ja varustettu taistelemaan.
Nyt valmistelu alkaa sillä, että kohdealueelle luodaan mahdollisimman paljon epävakautta. Pääpaino on ensin informaatiosodankäynnissä, jonka ulottuvuuksia ovat mediavaikuttaminen ja psykologiset operaatiot, joihin myös sosiaalinen media kytketään.
Tähän hyökkääjä liittää taloudellisia kiristystoimia, elintärkeään infrastruktuuriin kohdistuvaa tuholaistoimintaa ja tietoverkko-operaatioita. Mediaan syötetään uskottavasti vääristeltyä tietoa, tilannekuva tehdään epäselväksi, väestön puolustustahtoa heikennetään ja puolustajan päätöksenteko tehdään mahdollisimman vaikeaksi.
Periaatteena on, että asevoimaa käytetäänkin vain vähän. Näin pyritään saamaan aikaan tilanne, jossa hyökkääjä saa kohteen haltuunsa mahdollisimman väkivallattomasti. Sen keinovalikoimaan kuuluvat erikoisjoukot, manipuloidut kansanliikkeet, materiaalituki, aseellisten yhteenottojen synnyttäminen ja tarvittaessa sotilaallisen voiman käyttö. Massiivinen asevoiman käyttö, siis se, johon olemme parhaiten varautuneet, toimiikin vain pelotteena!
Venäjä otti Ukrainan alueita haltuunsa suhteellisen pienellä miesmäärällä. Kyse oli korkeintaan muutamista tuhansista ”vihreistä miehistä”. Vain Itä-Ukrainassa, missä Ukrainan armeija oli saamassa yliotteen maahan tuoduista ”vapaaehtoisista”, Venäjä käytti tavanomaista asevoimaa, mutta silloinkin vain juuri sen verran, että hallituksen joukkojen eteneminen pysähtyi.
Tämä ei jäänyt Suomessa huomaamatta. ”Mikäli hyökkäyksen kohteella ei ole käytössä terävää torjuntakärkeä, puolustaja joutuu heti altavastaajaksi”, komentaja päätteli. Erikoismiehistä koostuvan iskunyrkin luominen on nyt puolustusvoimien kiireisin tehtävä. Ongelmana on se, että yhden tällaisen taistelijan varustaminen maksaa saman verran kuin yhden perinteisen jääkärijoukkueen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
