Yliö Lamat eivät lopu ennustamalla

Uusimmat kansantalouden tilinpidon luvut kertovat, että tuotanto supistui tammi-helmikuussa edellisvuoteen verrattuna lähes kaksi prosenttia. Vastaavasti teollisuustuotanto supistui viisi ja tavaravienti seitsemän prosenttia.

Mikään ei viittaa siihen, että tämä kehityskulku muuttuisi lähikuukausina. Miten on mahdollista, että kaikki talousennusteet silti povaavat kasvua tälle vuodelle puhumattakaan ensi vuodesta, jolle ennustetaan jo puolentoista prosentin kasvua.

On paikallaan todeta, että myös IMF, OECD ja EU:n komissio noudattavat samaa kaavaa Suomea koskevissa ennustenumeroissaan.

Viimeiset viisi vuotta ennusteet ovat noudattaneet samaa kaavaa: kuluvalle vuodelle luvataan pientä kasvua ja seuraavalle lähes normaalikasvua. Yksikään instituutti ei ole ennustanut seuraavalle vuodelle kokonaistuotannon supistumista.

Ennustenumeroissa on toki poikkeamia, mutta ne koskevat yleensä desimaalipilkun jälkeisiä lukuja. Etumerkkeihin asti erot eivät ulotu.

Tarvinne tuskin sanoa, että kaikki ennusteet ovat menneet pahasti pieleen, koska vaalivuoden 2011 jälkeen kokonaistuotanto on yhtäjaksoisesti supistunut eikä kasvanut.

Aivan omassa luokassaan on Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennuste keväältä 2011, jossa bkt:n keskimääräiseksi kasvuksi vuosille 2011–2015 ennustettiin kolmea prosenttia. Julkisyhteisöjen rahoitusjäämän ennustettiin kääntyvän positiiviseksi ja olevan vaalikauden lopussa jo 2,4 prosenttia suhteessa kokonaistuotannon arvoon.

Todellisuudessa alijäämä on pysynyt alijäämänä ja vain kasvanut (viime vuoden luku oli 3,2 prosenttia). Voi vain kädet ristissä toivoa, että vaalikaudelle 2015–2019 ei tehdä samanlaisia ennustevirheitä ja rakennetta koko talouspolitiikkaa tuulentuville.

Jos vuosi 2015 jää sekin lamavuodeksi, on kyseessä talous-

historiamme pisin yhtäjaksoinen lama. Vertailukohtaa saa hakea suurista nälkävuosista 1862–1867, jolloin vuoden 1860 tuotannon taso saavutettiin vasta 1868.

Toki vuosien 1917–1918 ja 1991–1993 lamat olivat ”syvyydeltään” pahempia, mutta ne jäivät kestoltaan siedettävän lyhyiksi.

Nyt on uskallettua povata laman loppua edes vuodelle 2016. Näin siksi, että meillä ei yksinkertaisesti ole mitään selvää syytä talouskasvun käynnistymiselle.

Talouden perusongelmat: heikko kilpailukyky, huonosti toimivat markkinat, ylisuuresta julkisesta sektorista aiheutuvat kustannusongelmat ja globalisaation ja teknisen kehityksen tuomat talouden rakenneongelmat eivät ole poistuneet minnekään.

Ainoa asia, joka on viime vuosina muuttunut, on julkisen sektorin velkaantuneisuus. Velalla elämisen tie päätyy kuitenkin aikanaan ja finanssipolitiikkaa on kiristettävä.

Vaikka finanssipolitiikan kerroin olisi miten pieni tahansa, bkt supistuu. Mutta, miten paljon se supistuu?

Yksi tapa haarukoida huonoja uutisia, on todeta, että teollisuuden tuotanto on nyt vuoden 2000 tasolla. Koska teollisuus on se, joka vastaa vientituloista ja yleisemmin koko elintasostamme, on legitiimiä argumentoida, että jos kerran teollisuustuotanto on jäänyt vuoden 2000 tasolle, niin myös reaalitulojen pitää laskea tälle tasolle.

Nyt kuitenkin bkt on lamasta huolimatta yhä 18 prosenttia vuoden 2000 tason yläpuolella, eli teollisuustuotantoon verrattuna siinä on valitettavan paljon ”höttöä”, joka purkaminen johtaa pahimmasta tapauksessa vielä useiden vuosien lamaan.

On jotain outoa siinä, että vuoden 2000 jälkeen Suomen bkt on kasvanut nopeammin kuin Saksassa, vaikka siellä teollisuus ja vienti ovat olleet kohtuullisessa kasvussa.

Outoa on sekin, että Suomessa on tuudittauduttu korkeampiin pitkän aikavälin kasvunumeroihin kuin Saksassa. Vielä vuosi sitten yleinen pitkän aikavälinen kasvuluku oli lähes kaksi prosenttia. IMF:n tuoreessa Suomen ennusteessa on edelleen samanlaisia numeroita, mutta onneksi sentään valtaosa arvioista pyörii vain yhden prosentin lukemissa.

Yksikin prosentti on paljon, kun työvoima ja pääomakaan eivät kasva ja talouden kilpailukyky on korkeintaan välttävä. Siksi olisi varmaan järkevintä ottaa vakavasti nollakasvun skenaariot – se mikä on tapahtunut Japanissa ja Italiassa ei välttämättä sivuuta Suomea vain sen vuoksi, että pidämme itseämme muita parempina.

Huolestuttava on, että sekä Talouspolitiikan arviointineuvoston ja Anders Borgin ja Juhana Vartiaisen tuoreet raportit olettavat, että meneillään on vain tilapäinen suhdannetaantuma ja että kasvu lähtee liikkeelle viimeistään 2017.

Epäselväksi vain jää, miksi kasvu todellakin käynnistyisi parin vuoden sisällä. Ei kasvun käynnistymiseen riitä, että jotkut ekonomistit ennustavat hyvien aikojen palaavan pian.

Ei bkt:n kasvuun tarvita mitään rakettitiedettä. Kreikan talous tarjoaa siitä oivan esimerkin.

Vuosien 2000 ja 2007 välillä kokonaistuotanto kasvoi siellä ennätykselliset 35 prosenttia massiivisen julkisen sektorin velkaelvytyksen ansiosta. Nyt on tultu takaisin vuoden 2000 tasolle ja velkaa on niin paljon, että sitä riittää muillekin jaettavaksi.

Kysyä sopii, mitä järkeä tällaisessa ”elvytyksessä” on ja miksi ihmeessä omatkin poliitikkomme haikailevat samanlaisen velkaelvytyksen perään.

Ei sellaisella politiikalla rakenneta mitään pysyvää kasvua ja varallisuutta, yhtä vähän kuin jos tavallinen kotitalous velkaantuisi korviaan myöten laittaessaan kulissinsa uuteen kuosiin.

Ehkä poliitikkojen kannattaisi konsultoida ennen vaalilupauksiaan vaikka ulosottomiehiä, he ainakin tietävät, miten suurten tulojen toivossa hankittujen velkojen kanssa lopulta käy.

Matti Viren

Kirjoittaja on taloustieteen

professori Turun yliopistossa.

Avaa artikkelin PDF