Kunta voi myöntää ympäristöluvan aiempaaisommille eläinsuojille
Valtioneuvosto hyväksyi viime torstaina uuden ympäristönsuojeluasetuksen, jossa siirretään nykyistä suurempien eläinsuojien lupahakemusten käsittely aluehallintovirastoilta kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille.
Asetus tulee voimaan lakiuudistuksen kanssa samanaikaisesti toukokuun alussa. Käytännössä uusia lupa- ja toimivaltarajoja sovelletaan 1.5. jälkeen vireille tuleviin hakemuksiin.
Tilanteissa, joissa eläinsuojassa on eri-ikäistä karjaa tai eri tuotantosuuntia, sovelletaan jatkossa aina eläinyksikkökertoimia, jotka aiemmin olivat ohjeellisia eivätkä sitoneet lupaviranomaisia.
Esimerkiksi lypsylehmän kerroin on 10,8, jolla kerrotaan toimivallan yläraja 150 lypsylehmää. Näin ollen lypsykarjan eläinsuojan ympäristöluvasta päättää kunta, mikäli eläinyksikköjä kertyy eri-ikäisistä eläimistä alle 1 620. Eläinkohtaiset yksikkökertoimet löytyvät ympäristönsuojelulain liitteestä.
Uudistuksen tavoitteena on varmistaa luvanhakijoiden yhdenvertainen kohtelu yhtenäistämällä eri viranomaisten laskentakäytännöt ja poistamalla tulkinnanvaraisuudet.
Asetuksen myötä aluehallintovirastojen käsittelemien lupahakemusten määrä vähenee ja jonot lyhenevät, mikä näkyy ympäristöministeriön mukaan välillisesti myös muilla toimialoilla.
Kuntien valvottavaksi siirtyy uudistuksen myötä 800 uutta eläinsuojaa. Uusia luvitettavia eläinsuojia kuntiin arvioidaan tulevan 60–100.
Tähän mennessä ympäristönsuojelulakia on uudistettu muun muassa luopumalla ympäristölupien automaattisesta tarkistamismenettelystä ja pienten eläinsuojien luvituksesta. Muutosten arvioidaan vähentävän lupahakemuksia 20 prosentilla.
Jukka Lehtinen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
