Sulo Karjalaisen talousrikostuomio lieveni hovioikeudessa merkittävästi
Hovioikeus lievensi rangaistuksen sakoiksi.
Sulo Karjalainen toimi Kuusamon suurpetokeskuksen toimitusjohtajana vuosina 2013–2020. Kuva vuodelta 2018. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.Kuusamon suurpetokeskuksen perustajana tunnetun Sulo Karjalaisen talousrikostuomio on lieventynyt merkittävästi hovioikeudessa.
Aiemmin Oulun käräjäoikeus oli tuominnut Karjalaisen törkeästä kirjanpitorikoksesta ehdolliseen vankeuteen.
Rovaniemen hovioikeus kuitenkin katsoi, että Karjalainen syyllistyi vain tuottamukselliseen kirjanpitorikokseen. Hovioikeus lievensi rangaistuksen sakoiksi.
Hovioikeuden mukaan ei ollut näyttöä siitä, että Karjalainen olisi tahallaan hävittänyt yhtiön kirjanpitoaineistoa.
Oikeudessa puntaroitavana olivat tapahtumat vuosina 2013–2020, jolloin Karjalainen toimi Kuusamon suurpetokeskuksen toimitusjohtajana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat