Glyfosaattivääntö ei ole vielä ohi
Eilisen uutisoinnin perusteella voisi luulla, että keskustelu glyfosaatin myyntiluvasta olisi tullut päätepisteeseen. Näin ei ole, peli jatkuu kabineteissa.Euroopan komissio päätti eilen, että jäsenmaat eivät äänestä maailman käytetyimmän kasvinsuojeluaineen glyfosaatin myynnin jatkoluvasta.
Komissio totesi, että luvan taakse ei saada tarvittavaa tukea jäsenmaiden enemmistöltä, joten äänestystä ei kannata järjestää.
Se tarkoittaa, että myyntilupa umpeutuu kesäkuun lopussa. MT:n eilinen juttu enemmistöstä tässä.
Tarina ei kuitenkaan ole lopussa, sillä komissio haluaa jatkaa lupaa.
Komissio voi tuoda pöytään Euroopan parlamentin ehdotuksen luvan jatkamisesta seitsemällä vuodella, Politico-lehti kirjoittaa.
Komissio esittää yhdeksän vuoden jatkoa.
Toinen vaihtoehto on jatkaa nykyistä lupaa kunnes Euroopan kemikaaliviraston (ECA) raportti valmistuu.
Raportin pitäisi olla valmis vuoden 2017 aikana ja tuoda uutta tietoa glyfosaatin syöpäriskistä.
Yksi vaihtoehto on, että päätös siirretään komission johtamalle jäsenmaiden valituskomitealle. Sieltä päätös menee lopulta komissaarien kokouksen pöydälle.
Järjestely kestää tavallisesti kuusi viikkoa.
Suomi voi myös hakea kansallista poikkeusta, kuten neonikotinoideissa.
Poikkeuksen saaminen on kuitenkin hyvin vaikeaa.
EU kielsi neonikotinoidit vuonna 2013 koska ne Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n mukaan aiheuttavat mehiläisten joukkokuolemia.
Suomen luonnonvarakeskuksen mukaan niiden jäämät Suomessa ovat niin pienet, ettei haittaa mehiläisille ole.
Neonikotinoideille ei ole tällä hetkellä korvaavia vaihtoehtoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

