Maaseudun kellosepän on vaikea löytää jatkajaa – ”Todella surullista"

Seppo Tienhaara perusti kelloseppäyrityksen vuonna 1983 päästyään armeijasta. Kellojen korjaamisen hän aloitti jo kymmenvuotiaana. Kuva: Jouni Hirn

Tienhaara laittaa luupin silmään ja tarttuu pinsettiiin. Kymmenesosa millin paksuinen tappi asettuu nätisti sveitsiläisen rannekellon koneistoon. Se on helppoa, kun sen osaa.

Seppo Tienhaaran työpaja sijaitsee kotitalon ulkorakennuksessa keskellä maaseutua Karijoella. Kellosepän ammatti vaatii todellisen kutsumuksen kelloja kohtaan.

”Kelloseppä ei voi koskaan sanoa olevansa valmis, sillä työ edellyttää jatkuvaa itsensä kehittämistä. Vaikka olen työskennellyt vuosikymmeniä ja moni ydinosaamisalue on hioutunut huippuunsa, niin aina jonkun asian voi tehdä paremmin tai nopeammin”, Tienhaara toteaa.

Tienhaaran isoisä ja isä olivat tunnettuja kelloseppiä Etelä-Pohjanmaalla. Hän innostui kelloista ja niiden korjaamisesta jo lapsena.

”Tein kymmenen vanhana kellokauppaa. Otin isän työpajan romulaatikosta kelloja ja kunnostin niitä. Isäntiä kävi Kauhajoelta saakka ostamassa niitä. Pienen taskurahan saaminen innosti ja sai minut kiinnostumaan kellosepän ammatista. Isä toimi hyvänä kannustajana.”

54-vuotiaan Tienhaaran lapsuudessa joka kirkonkylästä löytyi kelloseppä. Nyt hän on ainoa kelloseppä lähialueella ja yksi nuorimmista Pohjanmaan rannikolla.

Tienhaara on huolissaan ammattikuntansa ikääntymisestä ja harvenemisesta. Tällä menolla ammattikunta katoaa maaseutukunnista.

Suomalaisten kelloseppien osaaminen tunnetaan myös maailmalla. Suomen ainoa kelloseppäkoulu toimii Espoossa. Yhä useampi nuori kelloseppä lähtee valmituttuaan töihin Sveitsiin tai hakeutuu isojen kelloliikkeiden palvelukseen kaupunkeihin.

”Tätä menoa kellosepät häviävät maakunnista. Toivoisin, että nuorilta löytyisi enemmän rohkeutta perustaa omia yrityksiä maakuntiin, sielläkin töitä riittää tekevälle”, Tienhaara peräänkuuluttaa.

Hänelle maaseudulla yrittäminen on kunnia-asia.

”Tällaista yritystoimintaa voi harjoittaa hyvin maaseudulla. Posti kulkee ja tarvittaessa teen kotikäyntejä. Edullisten toimitilojen ansiosta saan pidettyä hintatason edullisena kaupungeissa toimiviin kilpailijoihin nähden.”

Seppo Tienhaara tuntee Könnin kellon ja sen rakentajasuvun historian läpikotaisin. Hän on tiettävästi ainoa kelloseppä, joka osaa rakentaa koneiston legendaariseen Könnin kaappikelloon.

Könnin suku valmisti arvostettuja kelloja Ilmajoella 1700-luvulta 1800-luvun loppupuoliskolle.

Tienhaara on käynyt sadoissa tuvissa tutkimassa ja korjaamassa könninkelloja. Monesti hän irrottaa koneiston ja tuo sen korjattavaksi pajalleen.

Könnin koneiston korjaaminen ja rakentaminen on osa katoavaa kansanperinnettä. Nyt taito uhkaa kadota, siellä Tienhaarallakaan ei ole työlle jatkajaa.

”Minulla on neljä tytärtä, ja heistä en saa jatkajaa. Satsaan toivoni siihen, että joku lapsenlapsista innostuu kellosepän ammatista. Olisi todella surullista, jos en saa siirrettyä tietotaitoani jälkipolville.”

Viisikymppisellä kellosepällä on vielä runsaasti työvuosia jäljellä. Tyypillistä on, että kelloseppä jatkaa ammatissaan mahdollisimman pitkään.

”Vasta silloin on pakko lopettaa, kun näkö menee ja käsi alkaa vatkata.

Toistaiseksi olen selvinnyt vaihtamalla paksumpia linssejä silmälaseihini.”