Uusi vaali, uusi asetelma
Presidenttiehdokkaista voi olla tosin vaikea muodostaa mielikuvaa, sillä Pekka Haavisto (vihr.) ei edusta perinteistä cityvihreää eikä Sauli Niinistö (kok.) oikeistolaisinta kokoomuslaista.
”Asetelma on nyt kokonaan uusi. Ensimmäisen kierroksen työ ei suoraan periydy toiselle kierrokselle, vaan jopa Niinistön ja Haaviston äänestäjät voivat vaihtua päittäin, jos jompikumpi onnistuu vakuuttamaan äänestäjät väittelyissä.”
Näin arvioi toiminnanjohtaja Ruurik Holm vasemmistoliittolaisesta ajatushautomo Vasemmistofoorumista. Holmin mukaan nyt äänestetään henkilöä ja kokonaisuutta, ei vain poliittista linjaa.
Toinen ratkaiseva tekijä ovat arvot: suvaitsevaisuus, vähemmistöjen oikeudet ja ympäristö. Niitä Haavisto edustaa uskottavammin kuin Niinistö.
”Ulkopolitiikasta voi olla vaikeampaa löytää eroja: miten siitä saa väittelyn, jos molemmat kannattavat järkevää Eurooppa-politiikkaa ja kumpikaan ei kannata Natoa?”
Myös keskustataustaisen Ajatuspaja e2:n johtaja Karina Jutila katsoo, että Haavisto on suuntautunut enemmän presidentin valtaoikeuksiin kuuluviin asioihin, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, rauhankysymyksiin ja globaaliin vastuuseen, kun taas Niinistö on puhunut kotimaan asioista, kuten yrittäjyydestä, työllisyydestä ja taloudesta.
Mutta kysymys on myös mielikuvista. Äänestäjiin saattaa vedota se, että Haavistolla näytti olevan enemmän kansalaisliikkeen luonteinen kampanja, kun taas Niinistön taustalla oli varakkaita lahjoittajia, Jutila arvioi.
”Haaviston kampanjaa ja esiintymistä on kiitelty ja pidetty maltillisena, sovinnollisena ja tyylikkäänä, ja Niinistö taas on ehkä värikkäämpi ja kiistanalaisempi persoona. Toisaalta Niinistö on perinteisen politiikan turvallinen ja vahva valinta, Haavisto enemmän rohkea ja erilainen.”
Jutila muistuttaa, että Halosen valinta vuonna 2000 oli rohkeasti erilainen, samoin kuin Ahtisaaren vuonna 1994 jopa politiikan ulkopuolelta.
”Tässä jatkumossa voisi taas olla erilaiselle presidentille tehty latu. Jos tämä niin sanottu Haavisto-ilmiö vahvistuu, se saattaisi keikauttaa kokonaistilannettakin.”
”Haaviston kampanja on nousu- ja Niinistön laskusuunnassa. Moni saattaa lähteä voittajan kelkkaan”, ennakoi puolestaan Ruurik Holm.
”Voi olla, että ihmiset haluavat uuden ajan edustajan ja näyttää ulospäin, että Suomi on suvaitsevainen ja kansainvälinen maa.”
Ensimmäiseltä vaalikierrokselta jäi kodittomaksi 1,3 miljoonaa ääntä. Haaviston pitäisi saada niistä yli 70 prosenttia peitotakseen Niinistön. Keitä siis keskustalaiset, perussuomalaiset ja vasemmisto äänestävät?
Arvio on, että valtaosa vasemmistoliiton ja myös demareiden äänestäjistä asettuu Haaviston taakse. Keskustan kannattajat saattavat jakautua jopa tasan: puolet Niinistön ja puolet Haaviston taakse arvokonservatismin ja -liberalismin mukaan.
Perussuomalaisten tahto on kysymysmerkki, samoin kuin se, nouseeko eri puolueista esiin mielipidevaikuttajia.
Vielä suurempi arvoitus on kotiin jäävien osuus, sillä tältä kierrokselta puuttuu nyt selvä EU-kriittinen vaihtoehto. Esimerkiksi Haavisto ei ole tehnyt irtiottoa suhteessa Natoon eikä tuonut esille EU-kriittisyyttä, Holm pohtii.
Vaalipiireittäin ajateltuna Haavisto voi yltää ykköseksi Lapissa, Keski-Suomessa ja Helsingissä. Oulussa ja Pohjanmaalla vaaka voi kallistua Niinistölle, mutta koko Itä-Suomi ja suuri Uusimaakin ovat täysiä arvoituksia.
”Todella mielenkiintoista! Minusta tuntuu, että kumpikaan ei ole esimerkiksi Väyrysen kannattajille kovin luonteva ehdokas”, Holm arvelee.
”Vaikka vihreitä pidetään kaupunkien puolueena, Haavisto ei ole sitä ehdokkaana. Hän sai Keski-Suomen vaalipiirissä yli 20 prosenttia ja Inarissa 15 prosenttia äänistä. Hän on pystynyt murtamaan tämän raja-aidan omalla persoonallaan.”
Vaikka Haavisto koettaisiin maanläheisemmäksi, keskustassa saatetaan kuitenkin muistaa viime hallitusneuvottelut, joissa vihreät eivät halunneet keskustan kanssa samaan hallitukseen.
EIJA POUTANEN
Miten siitä saa väittelyn, jos
molemmat kannattavat järkevää Eurooppa-politiikkaa ja kumpikaan ei kannata Natoa?
ruurik holm
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
