Perinnön seassa voi olla todellisia aarteita – näillä vinkeillä selvität tavaroiden arvon
Suuren tavaranmäärän kanssa on hyvä ottaa ulkopuolinen asiantuntija paikalle suorittamaan arvonmäärityksen.
Rihkamalta näyttävien perintötavaroiden joukosta voi löytyä todellisia aarteita. Kuva: Lari LievonenPerintönä saadussa kuolinpesässä voi olla rahallisestikin arvokasta tavaraa, vaikka se ei ensisilmäyksellä siltä vaikuttaisikaan.
Vintagetavaroiden suuri suosio on lisännyt ihmisten tietoisuutta erityisesti kotimaisista huonekaluista ja taiteesta, kerrotaan Keskuskauppakamarin tiedotteessa.
Antiikkiin, taiteeseen sekä koruihin erikoistuneen Keskuskauppakamarin hyväksymän tavarantarkastaja Mari Wileniuksen mukaan menneiden vuosikymmenien vaatteet, esineet ja huonekalut ovat nostaneet suosiotaan.
Hänestä vintagetavaroiden suosiota ei ole voinut olla huomaamatta vaikkapa sisustuslehdissä ja blogeissa. Vanhojen tavaroiden arvostus voi jopa nousta uusien sukupolvien myötä.
”Keräilijöiden suosiossa ovat värikkäät ja vähemmän pelkistetyt esineet” Mari Wilenius
”Vanha antiikki ja Artekin kalusteet tunnistetaan yleisesti nykypäivänä, mutta muu arvokas suomalainen design ei välttämättä osu jokaisen silmään”, kertoo Wilenius.
Hän kehoittaa käyttämään muutaman päivän esineiden huolelliseen läpikäyntiin perintö- ja kuolinpesäkohteissa. Perintötavaroiden seasta voi löytyä yksi tai useampi esine, jonka arvo on merkittävä
”Keräilijöiden suosiossa ovat värikkäät ja vähemmän pelkistetyt esineet. Monet valmistuksesta poistuneet astiat ja maljakot saattavat olla kovinkin kysyttyjä, vaikka niillä ei toistaiseksi ole vielä korkeaa rahallista arvoa”, Wilenius avaa.
Välillä itselle roskalta vaikuttava tavara voi olla oikeasti aarre.
”Kuulin juuri vanhan perintöasunnon kiireellisestä tyhjentämisestä. Tyhjennyksessä vaihtolavalle oli heitetty 60-luvun Ilmari Tapiovaaran Pirkka-pöytäryhmä jakkaroineen, suuri määrä vanhoja Tampellan pellavatekstiilejä ja käsitöitä. Alkuperäisistä Pirkka-kalusteista maksetaan nykyisin tuhansia euroja”, Wilenius kertoo.
Käänteisellä kuvahaulla tai nopealla googlauksella voi säästää itsenstä suurilta tappioilta. Wilenius haluaa huomauttaa, että monet kuolinpesiä tyhjentävät kauppiaat ymmärtävät tavaroiden arvon, mutta voivat yrittää ostaa kokonaisuuden pilkkahintaan.
Wilenius jatkaa, että yleensä vain täysin ehjät esineet ovat niitä arvokkaimpia. Huonossa kunnossa olevat tai jopa hajonneet designesineet eivät houkuttele samalla tavalla.
”Puolueettomalta asiantuntijalta saatu arvio esimerkiksi kuolinpesästä voi tuoda joskus myös todella iloisia yllätyksiä arvon suhteen” Raisa Harju
Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harjun mukaan suuren tavaranmäärän kanssa on hyvä ottaa ulkopuolinen asiantuntija paikalle suorittamaan arvonmäärityksen.
”Puolueettomalta asiantuntijalta saatu arvio esimerkiksi kuolinpesästä voi tuoda joskus myös todella iloisia yllätyksiä arvon suhteen. Asiantuntijat osaavat kertoa myös mahdollisista väärennöksistä tai antaa puolueettoman arvion esineen arvosta mahdollisissa riitatilanteissa”, sanoo Harju.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





