Koirien mielialalääkkeet ovat eläinrääkkäystä
Kolumni: Sari Penttinen
Yliopistollisen eläinsairaalan farmakologian professori ennustaa, että koirien mielialalääkitys lisääntyy. Voi tätä julmaa ja hullua maailmaa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ruudinkeksijä tajutakseen koirien mielialalääkkeiden olevan suosittuja etenkin Yhdysvalloissa.
Tällaisia uutisia suurin osa ihmisistä kommentoi aina epäuskon vallassa ja ihmetellen suureen ääneen.
Valitettavasti tällaisen vaihtoehdon esilläpito madaltaa joidenkin ihmisten kynnystä kiinnostua asiasta. Jospa pillerit rauhoittaisivat meidänkin Murren?
Pilleri piristää ja rauhoittaa. Mielialalääkkeitä määrätään etenkin koirille, jotka ovat alakuloisia ja pelokkaita.
Miksi koira on alakuloinen, ja miten koiran alakulo määritellään?
Aivan absurdia pohdintaa. Koira on eläin, ja se on onnellinen, kun se saa toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä. Uskallan väittää, että yksikään koira ei ole alakuloinen tai onneton, jos se muun muassa pääsee ulkoilemaan runsaasti, sen kanssa seurustellaan, se saa pieniä aivojumppatehtäviä ja luvallista jyrsittävää.
Eläinrääkkäystä on monenlaista, ja mielialalääkkeiden käyttö on sen yksi uusimmista muodoista.
Pilleri pitää vihan kurissa, vai pitääkö? Eläinlääkärin mukaan mielialalääke poistaa vihaiselta koiralta pelon tunteen. Mielialalääkkeitä määrätään vihaisille koirille kuulemma harkiten, juurikin tämän pelottomuuden takia.
Eikä niitä määrätä ilman käytösterapiaa. No heti tuli parempi olo. Olen seurannut useampia koiria, jotka ovat käyneet omistajan kanssa tai ilman omistajaa koulutuksessa, jonka tavoitteena on ollut koiran hallittavuuden paraneminen. Valitettavasti ihmisen kyky muuttaa omaa käytöstään on rajallinen, ellei jopa olematon.
Lääkkeet ja käytösterapia ovat suuren luokan itsepetosta ja vieläpä erittäin vaarallista sellaista. Koiran vihaisuudella on syynsä, vain murto-osassa tapauksia kyse on sairaudesta tai todellisesta luonneviasta. Vihaisia koiria kasvatetaan osaamattomissa ja välinpitämättömissä kodeissa.
”Nyt se repi tapetit seiniltä.”
Koirien eroahdistus tulee yleensä kalliiksi omistajalle ja aiheuttaa äänihäiriöitä taloyhtiöissä. Kun yksinolo ei maistu, aloittaa moni koira irtaimiston hajottamisen ja ääntelee. Osalle koirista repiminen ja pureminen ovat lähinnä ajankulua, jotkut koirista todella stressaantuvat ja ahdistuvat yksinolosta.
Mutta kyllä minäkin ahdistuisin, jos joutuisin elämään elämää, jota iso osa lemmikkikoirista elää.
Ne pääsevät kymmeneksi minuutiksi tarpeilleen aamulla, omistajien työpäivän ajan ne ovat neljän seinän sisällä, kun omistaja lyhimmillään noin 9 tunnin kuluttua tulee kotiin, koira saattaa päästä hetkeksi ulos, kunnes omistajan on aika lähteä omiin harrastuksiin. Kohta onkin jo yö ja nukkumaanmenoaika.
Itsekäs mikä itsekäs. Sitä ihminen ennen kaikkea on.
Huonokuntoisia, vanhoja ja kipeitä koiria ei lopeteta, vaan niiden laadutonta elämää venytetään, jotta ihmisen ei tarvitsisi luopua. Koirasta ei haluta myöskään luopua, vaikka sille ei ole aikaa tai halua tarjota laadukasta rodunomaista elämää.
Koirakiertolaisiakin on liikaa, koiran lopettaminen olisikin monesti armollisempaa kuin epävakaan ja stressaavan elämän jatkaminen.
sari.penttinen@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
