Koiranpäivä halutaan almanakkaan
Valtakunnallista koiranpäivää vietetään tiistaina jo kuudetta kertaa. Kennelliiton tavoitteena on saada Koiranpäivä almanakkaan.
Koiranpäivänä järjestetään useita tapahtumia ympäri Suomen. Päivän teema on ”vastuu koiran omistajana”.
Päivä alkaa tiistaina kello 9.00 Helsingin Narinkkatorilta koira ei ole lelu -tempauksella. Kennelliitto jakaa päivän aikana pehmopystykorvia ja tietoa vastuullisesta koiranomistamisesta.
Peni-pehmopystykorvia on jaossa 4 000 kappaletta. Myös alueellisesti toimivat kennelpiirit järjestävät koiranpäivänä monipuolista ohjelmaa ympäri Suomea.
Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Kokkolassa tempauksen siistin koiranulkoilutuksen puolesta. Tempauksen tarkoitus on kerätä koirankakkoja pois kaduilta.
Pohjois-Savossa kennelpiiri järjestää muun muassa rotuesittelyn, koirien toimintanäytöksiä sekä luentoja ajankohtaisista asioista. Tilaisuus huipentuu pohjoissavolaisen vuoden koiran valintaan.
Koiranpäivällä Kennelliitto haluaa muistuttaa ihmisen parhaan ystävän merkityksestä. Silloin korostetaan pehmeitä ja lämpimiä arvoja ja kerrotaan koiran erilaisista rooleista ihmisen elämässä sekä yhteiskunnassa. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
