Ukrainalaisjoukot ovat päässeet Hersoniin – alueelle jääneitä venäläissotilaita on kehotettu antautumaan
Ukrainan liput liehuvat kaupungin virallisten rakennusten lippusaloissa.
Ukrainalaiset sotilaat ja vapaaehtoistaistelijat tutkivat tuhottua Venäjän tankkia paikassa, jonka sijaintia ei kerrottu. Kuva: LEHTIKUVA/AFPUkrainan joukot ovat päässeet Hersonin alueelle Venäjän joukkojen vetäydyttyä.
CNN:n ja BBC:n mukaan ukrainalaisjoukot ovat jo päässeet Hersonin kaupungin keskustaan. Ukrainan liput liehuvat kaupungin virallisten rakennusten lippusaloissa.
BBC:lle puhuneen Ukrainan puolustusministerin neuvonantajan Juri Sakin mukaan Ukrainalla on "lähes täysi kontrolli" Hersonista. Alueelle jääneitä venäläissotilaita on kehotettu antautumaan.
Venäjän puolustusministeriö kertoi aiemmin tänään saaneensa päätökseen joukkojensa vetämisen pois Dneprjoen länsirannalta Hersonin alueella. Asiasta uutisoi venäläinen Tass-uutistoimisto. Uutistoimisto AFP:n mukaan Venäjä kertoo vetäneensä alueelta 30 000 sotilasta.
Tämä tarkoittaa sitä, että Hersonin kaupunki ja muut merkittävät alueet ovat jääneet ukrainalaisjoukkojen käsiin ja että venäläisjoukot ovat nyt Dneprjoen itäpuolella.
Venäjän mukaan joukoista tyhjennetylle alueelle ei jätetty "minkäänlaista" sotakalustoa eikä Venäjä menettänyt ainuttakaan sotilasta.
Venäjän puolustusministeriön tiedottajan Igor Konashenkovin mukaan vetäytyminen oli saatu päätökseen varhain aamulla. Joukoista tyhjennetylle alueelle ei jätetty "minkäänlaista" sotakalustoa eikä Venäjä menettänyt vetäytymisessä ainuttakaan sotilasta, hän sanoi.
Konashenkovin mukaan samalla myös "halukkaita" asukkaita oli siirretty pois alueelta.
Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) arvioi eilisessä raportissaan, että Ukrainan joukot onnistunevat vapauttamaan Hersonin alueen Etelä-Ukrainassa lähipäivinä tai -viikkoina.
Ajatushautomon mukaan Venäjän joukot näyttivät vetäytyvän melko järjestäytyneesti, mutta se uskoi vetäytymisen loppuun saattamisessa menevän vielä jonkin aikaa.
ISW:n mukaan Ukraina onnistui vaurioittamaan Venäjän joukkojen syöttölinjoja Dneprjoen länsirannalla pakottaen Venäjän vetäytymään.
Kremlin tiedottajan mukaan Hersonin kaupunki on yhä Venäjän alaisuudessa, eikä siihen asiaan ole tulossa muutosta.
Ukraina suhtautui alun perin epäluuloisesti Venäjän ilmoitukseen vetäytymisestä. Tänään Ukrainan puolustusministeri Oleksi Reznikov arvioi Guardianin mukaan, että Venäjän vetäytyminen Hersonin kaupungista kestää ainakin viikon. Reznikovin mukaan Venäjällä on yhä 40 000 sotilasta alueella.
Venäjä myös hämmensi perjantaina ilmoittamalla, että Hersonin kaupunki Etelä-Ukrainassa kuuluisi yhä Venäjälle vetäytymisestä huolimatta. Asiasta puhui Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov toimittajille tänään.
Peskovin mukaan Hersonin kaupunki on yhä Venäjän alaisuudessa, eikä siihen asiaan ole tulossa muutosta.
Lähellä Krimin niemimaata sijaitseva Herson on yksi Ukrainan alueista, jotka Venäjän presidentti Vladimir Putin on laittomasti liittänyt Venäjään.
Peskov kiisti vetäytymisen olleen nöyryytys Venäjälle, tviittasi asiasta kysynyt BBC:n toimittaja. Peskov kiisti myös Venäjän katuvan Putinin ilmoitusta Hersonin liittämisestä Venäjään.
Zelenskyi vihjaisi päivittäisessä puheessaan eilen illalla, että rauhanneuvottelut Venäjän kanssa voidaan aloittaa siinä tapauksessa, että Ukraina saa takaisin kaikki menettämänsä alueet.
Ukrainan eteneminen on nopeutunut Venäjän alettua vetäytyä Hersonin alueelta tällä viikolla. Ukrainan on onnistunut vallata takaisin yli 40 asuinaluetta ja kylää eteläisessä Ukrainassa, sanoi maan presidentti Volodymyr Zelenskyi tänään.
Zelenskyi myös vihjaisi päivittäisessä puheessaan eilen illalla, että rauhanneuvottelut Venäjän kanssa voidaan aloittaa siinä tapauksessa, että Ukraina saa takaisin kaikki menettämänsä alueet.
Hänen mukaansa Ukrainan on edettävä "loppuun asti" taistelukentällä ja diplomatian kautta, "jotta Ukrainan lippu voidaan nostaa kaikkialla maassa".
Erityisesti Yhdysvalloissa on viime päivinä toistuvasti otettu esille mahdollisuus rauhanneuvottelujen elvyttämisestä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
