Nuori puuseppä työllistää yli kymmenen
Aleksi Kauppinen työllistää liudan puuseppiä. Hänen yrityksensä hyödyntää kotimaisia pääpuulajeja. markku vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoAleksi Kauppisen, 27, omistama tilauspuusepäntehdas AX-Design Oy toimii Myrskylässä.
Yritys perustettiin vuonna 2010, mitä ennen Kauppinen paiski töitä toiminimellä.
Kesällä 2009 MT kävi tapaamassa tuolloin 22-vuotiasta Kauppista. Jutun aiheena oli pihlajan käyttö puusepäntyössä. Nykyään Kauppisen yritys hyödyntää pääasiassa vain kotimaisia pääpuulajeja.
AX-Design Oy valmistaa monipuolisesti puukalusteita, kuten ovia, ikkunoita, huonekaluja ja keittiö- ja kylpyhuonekalusteita.
”Mitä enemmän puru lentää, sen paremmin tuote sopii tehtäväksemme”, Kauppinen kertoo.
Palkintoraadin johtajan, Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtajan Juhani Hyryn mukaan Kauppinen on vaikuttava esimerkki siitä, miten yrittäjä uskoo omaan tekemiseensä ja rakentaa yritystään sinnikkäästi hyvässä hengessä.
Kiitettävästi kasvanut yritys työllistää vaihtelevasti 10–15 puualan osaajaa. Toimitilat vaihdettiin muutama vuosi sitten isompaan halliin.
Yrityksen kaikki työntekijät ovat nuoria ja toimintatapa kaikin puolin yrittäjämäinen. Kauppisen mukaan toimitusten luotettavuus ja aikataulussa pysyminen on kaikille tärkeää.
Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna noin 850 000 euroa. Tänä vuona tavoitellaan miljoonan rajapyykkiä.
”Halu on kasvaa hallitusti ja pitää tämä toiminta Myrskylässä, tuoda Myrskylään uutta hyvinvointia ja tuoda sitä kautta kuntaan lisää elinvoimaa”, Kauppinen kertoo.
”Pyrimme etsimään uusia jakelukanavia tuotteille, luomaan omaa mallistoa ja saamaan sieltä taas lisää asiakaskontakteja ja pohjaa toiminnallemme.”
Haaveena on perustaa myymälä, josta voisi tilata mittatilauskalusteita.
Kauppisella riittää hulinaa myös kotona. Tuliterässä omakotitalossa Myrskylässä asuvassa perheessä on 1- ja 3-vuotiaat tytöt.
KATJA LAMMINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
