Pienet kaupat selvinneet parhaiten
Päivittäistavarakaupan myynti kasvoi syyskuussa 1,9 prosenttia viime vuodesta. Kasvusta suurin osa eli 1,3 prosenttiyksikköä selittyy tuotteiden hintojen nousulla. Luvut selviävät Päivittäistavarakauppa ry:n tilastosta.
Alkuvuoden yhdeksän kuukauden nousukin osoittaa myönteistä: kasvua 0,9 prosenttia.
Liiton toimitusjohtaja Kari Luoto pitää myynnin kehitystä kohtuullisena vaisuun alkuvuoteen verrattuna.
Ilahduttavaa oli, että kahden viime neljänneksen ajan päivittäistavarakaupan myyntivolyymi on kasvanut. Ostovoiman lasku ja kuluttajien alhainen luottamus näkyvät sen sijaan edelleen selvästi käyttötavarakaupassa, Luoto kommentoi.
Pienmyymälöillä meni parhaiten: myynti lisääntyi syyskuussa 6 ja koko alkuvuonna 3,3 prosenttia. Supermarketeissa päästiin lähes yhtä hyvään vauhtiin.
Sen sijaan tavaratalojen myynnin alamäki jatkuu. Niiden ja hypermarkettien myynti laski syyskuussa 3,1 ja koko alkuvuonna 2,4 prosenttia. Myös valintamyymälöissä ja pienissä supermarketeissa myynti laski viime syksystä, mutta vain muutaman kymmenyksen.
Kaikkien päivittäistavaroiden hinnat kallistuivat tammi–syyskuussa yhteensä 0,9 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta.
Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat kohosivat 0,4 ja käyttötavaroiden 0,1 prosenttia. Alkoholijuomat sekä tupakka kallistuivat reippaammin, 3,7 prosenttia viime vuoden yhdeksään ensimmäiseen kuukauteen verraten.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
