Kirkastuslakeudella
sana kirkastussunnuntaiksi
Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle, Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan. Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin. (Mark. 9:2–8)
Greetings from the Sunshine State. Olemme vaimon kanssa kesän Floridassa palvelemassa amerikansuomalaista Saint Andrew’n luterilaista seurakuntaa, jonka kirkko sijaitsee Lake Worthissa. Vaikka täällä on yhtä tasaista kuin kotiseudullamme Etelä-Pohjanmaalla, niin olemme kokeneet olevamme eräänlaisella kirkastusvuorella. Täällä on lämmintä ja valoisaa, ihmiset ovat avoimia ja ystävällisiä, hengellisyyteen suhtaudutaan luonnollisesti ja arvostavasti.
Ensi sunnuntain evankeliumi kertoo kirkastusvuoren tapahtumista. Jeesus vie kolme opetuslastaan korkealle vuorelle eroon muista ihmisistä ja arkisesta elämästä. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttuu ja hänen seuraansa liittyy kaksi Vanhan testamentin merkkihenkilöä, lakia edustava Mooses ja profeettoja edustava Elia. Kaiken lisäksi taivaasta kuuluu ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.” Opetuslapset kokevat kirkastusvuorihetken niin pyhäksi, että he haluaisivat jäädä asumaan vuorelle. Jeesus kuitenkin johdattaa heidät takaisin alas, arkeen ja ihmisten keskelle.
Me tarvitsemme hengellisessä elämässämme kirkastusvuoria. Sellaisia hetkiä, joissa Kristuksen merkitys kirkastuu meille. Näihin hetkiin saattaa liittyä erityisiä kokemuksia mutta ennen kaikkea niihin liittyy Jumalan sana, joka osoittaa Kristukseen: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.” Evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta on lain ja profeettojen täyttymys. Kristusta kirkastava hetki ei aina osu vuorelle, elämämme huippukohtiin. Yhtä hyvin se voi kohdata meidät tasaisella lakeudella eli tavallisessa arjessamme tai syvässä laaksossa eli vastoinkäymisten koetellessa meitä. Olennaista ei olekaan elämämme maastonkohta vaan Jumalan sana, joka kirkastaa meille Kristusta. Aurinkoista kirkastussunnuntaita kaikille Maaseudun Tulevaisuuden lukijoille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
