Noloa

Teini istuu pöydän ääressä nieleskellen kiukun kyyneleitä. Huulten välistä

pusertuu lause: ”Se on niin nolo.”

Vanhemmat ovat käyneet läpi koko kasvatuksellisen valikoimansa: lahjonta, uhkaus ja kiristys.

Mikään ei auta.

Ulko-ovi paiskautuu kiinni ja synkkäilmeinen teini lähtee jalkaisin matkaan. Pyörä jää pihaan ja pyöräilykypärä hattuhyllylle.

Ymmärrän teinin tuskan. On kamalaa olla porukan ainoa, jonka vanhemmat vaativat pyöräilykypärän käyttöä.

Mutta teitä vanhempia en ymmärrä, jotka annatte lastenne pyöräillä ilman kypärää.

Ettekö te tiedä vai ettekö te välitä?

Laki sanoo yksiselitteisesti, että

polkupyöräilijän on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää. Mitään ikärajoja tai muita poikkeuksia laki ei tunne.

Sana yleensä tarkoittaa lakitekstissä käytännössä sitä, että kypärättä ajamisesta ei rangaista. Mutta se ei ole syy olla

noudattamatta lakia. Vai haluatteko te vanhemmat opettaa lapsillenne, että

lakiteksti on tyhjää puhetta, jota voi

soveltaa käytäntöön mielensä mukaan? Jos tukka menee kypärän alla lysyyn, niin pykälillä voidaan pyyhkiä pöytää.

Liikennekasvatus, kuten kaikki

muukin kasvatus, kuuluu ensisijaisesti vanhemmille. Tätä vastuuta ei pääse

karkuun, vaikka sen kantaminen ei aina ole helppoa. Ei ole mukavaa olla se

aikuinen, joka asettaa rajat ja pilaa teinin päivän kielloillaan.

Se, että kypärää ”ei vaadittu silloin kun minä oli nuori” ei ole mikään peruste antaa lasten polkea pää paljaana. On ollut aika, jolloin auton takapenkillä ei vaadittu

turvavöitä ja eikä lapsia istutettu turvaistuimiin. Käsi ylös kaikki te äidit ja isät, jotka nyt pistätte lapsenne auton kyytiin ilman asianmukaista turvaistuinta.

Liikennemäärät ja ajonopeudet ovat nyt aivan toista kuin silloin ”meidän nuoruudessamme”. Miksi siis ottaa

turhia riskejä, jos ne voi helposti ja

edullisesti välttää?

Alakoululaiset polkevat vielä kypärä

päässään, mutta sen käyttö vähenee

dramaattisesti lasten siirtyessä yläkouluun. Vaikka teinit tuntuvat joskus todella paksukalloisilta, heidänkin

päänsä kannattaa suojata.

Noin puolet polkupyöräonnettomuuksissa kuolleista olisi säästynyt, jos heidän kypärä olisi suojannut heidän päätään.

Tutkimusten mukaan pyöräilykypärän käyttö vähentää kuolemanriskiä noin

70 prosenttia ja aivovammariskiä lähes 90 prosenttia. Kaksi kolmasosaa

pyöräilijöille sattuneista yhteenajoista tapahtuu henkilöauton kanssa. Vaikka törmäysnopeus on useimmiten alle 50 kilometriä tunnissa, törmäys on vakava.

Lapset ja nuoret ovat tottumattomia liikenteessä kulkijoita. He eivät osaa kaikkia liikennesääntöjä, eivät osaa

arvioida tilannenopeuksia ja jo kokonsakin puolesta tarkkailevat liikennettä eri perspektiivistä kuin aikuiset.

Erityisesti teini-ikäiset vaeltavat

paikasta toiseen lörpöttelevänä laumana,

jonka huomiokyky on aivan jossain

muualla kuin ympäröivässä liikenteessä.

Sama tosin pätee yksin kulkevaan teiniin: tämä on todennäköisesti niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa, ettei muulla

maailmalla paljon ole väliä.

Pyöräilykypärä on näiden pilvilinnoissa kulkijoiden turva.

Ja sinä kiukkuinen, vanhempiisi suuttunut teini. Kotona odotetaan, että tulet ehjänä takaisin koulusta ja harrastuksista.

Ei kypärän käyttäjä ole nolo vaan hän, jolla se pölyttyy hattuhyllyn perukoilla.

maija.ala-siurua@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF