Tulokaslajit riski luonnonsuojelualueiden alkuperäislajistolle: "Villisika on opportunisti" – toisaalta kuopiminen voi edesauttaa puiden kasvua

Villisika on tulokaslaji, joka on levinnyt Suomeen Viron ja Venäjän kautta. Kuva: Kari Salonen

Villisika, kultasakaali ja valkohäntäpeura saattavat olla tulevaisuudessa uhka Suomen luonnonsuojelualueille ja niiden alkuperäislajistolle.

Uusien lajien vaikutuksista luontoon sekä alkuperäis- ja vieraslajien yhteensovittamisesta tiedetään kuitenkin edelleen varsin vähän, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Ilpo Kojola sanoi tiistaina Ympäristötiedon foorumissa Helsingissä. Hän korosti tutkimuksen tarvetta.

"Villisika hankkii ravintonsa maata tonkimalla. Sen vaikutus luonnonsuojelualueiden ravinnekiertoon ja kasvillisuuteen riippuu esimerkiksi maan kaltevuudesta eli siitä, lähteekö maa huuhtoutumaan ja köyhtymään. Toisaalta kuopiminen voi kuohkeuttaa maata, millä voi olla positiivinen vaikutus esimerkiksi puiden kasvulle", Kojola esitti.

Hän korosti esittämiensä arvioiden uusien lajien vaikutuksista luontoon olevan vain spekulaatioita.

Metsähallituksen erikoissuunnittelija Mikko Rautiainen muistutti, että pohjimmiltaan luonnonsuojelun ja metsästyksen tavoitteet ovat varsin yhtenäiset: "kestävät eläinkannat ja niiden elinympäristöt".

Suojelualueiden suurimpana haasteena hän pitää tulevaisuudessa villisikaa, johon "tulisi varautua jo nyt". Villisikakannan hallintaa kirittää afrikkalaisen sikaruton riski.

"Villisika on opportunisti, jos katsoo esimerkkejä Euroopasta. Se voi muodostaa omia reservaattejaan esimerkiksi luonnonsuojelualueille ja kaupunkien puistoihin."

Kojolan mukaan villisika on runsastunut koko Euroopassa. "Toisaalta myös metsästäjien määrä on vähentynyt. Kannan kurissapito ja sääntely vaatii rajua metsästystä."

Luken alkuvuonna julkistaman arvion mukaan villisikakannan kasvu näyttää taittuneen. Arvio villisikojen määrästä on 1 500–2 650 yksilöä. Kanta painottuu Suomen kaakkoisosiin.

"Helpotuksista eli keinovalosta ja pidennetystä metsästysajasta huolimatta villisian tehokas metsästys on vaikeaa", Rautiainen sanoi.

Tehokas metsästys helpottuisi, jos poikkeuslupaprosessi luonnonsuojelualueilla nopeutuisi. Esimerkiksi lähellä olevat ruokintapaikat voivat houkutella villisikoja suojelualueen puolelle, jolloin helpompi luvan saanti mahdollistaisi laajemman metsästysalueen.

Villisika ja kultasakaali ovat omin jaloin Suomeen tulleita tulokaslajeja, valkohäntäpeura taas Pohjois-Amerikasta tuotu vieraslaji. Pienpedoista supikoira ja minkki on määritelty haitallisiksi vieraslajeiksi.

Kultasakaali käyttää ravintonaan muun muassa lintuja ja pieniä nisäkkäitä mutta myös pienpetoja. Kojolan mukaan Virossa supikoirien on havaittu karttavan kultasakaalien elinalueita. Tämä voisi paikoin vähentää supikoiran aiheuttamia pesävahinkoja, jos kultasakaali runsastuisi Suomessa.

Toisaalta suojelualueilla, joissa on paljon laajoja lintujärviä ja ruovikoita, sakaali saattaisi ajaa alkuperäislajit ahtaalle.

"Kovin paljoa ei voi vielä sanoa, kun vastaavasta tilanteesta ei ole kokemusta", Kojola muistutti.

Myös pienpedot, etenkin minkki ja supikoira, ovat Rautiaisen mukaan uhka luontaiselle lintulajistolle.

Vaikka supikoiran ja minkin pyynti on nykyään sallittu ympäri vuoden eikä se vaadi metsästyskorttia, on pyyntitehoa hankala saada riittäväksi.

"Resurssien puute ja pyynnin jatkuvuus ovat ongelmia. Laaja-alaista yhteistyötä tarvittaisiin lisää, jotta pienpetojen poistolla olisi vaikutusta tärkeille lintualueille", Rautiainen selvensi.

Luonnonsuojelualueilla metsästys on pääosin kielletty, pois lukien Pohjois-Suomi. Valtio omistaa noin 4,3 miljoonaa hehtaaria luonnonsuojelualueita.

Kantoja voidaan hallita metsästysluvin tai -vuokrasopimuksin, jos lajin metsästys on sallittu luonnonsuojelualueen perustamisasetuksessa. Esimerkiksi valkohäntäpeuran, minkin ja supikoiran pyynti vaatii taasen luonnonsuojelulain mukaisen poikkeusluvan.