Ministeri Krista Kiuru: Sote-lait tavoitteena saada eduskuntaan joulukuussa – maakuntavaalit toiveissa vuodelle 2022
Sote-uudistus ei ole vielä valmis, vaan esimerkiksi maakuntajako päätetään Kiurun mukaan vasta lausuntokierroksen jälkeen.
Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) esitteli sote-ministerityöryhmän linjauksia Helsingissä tänään. LEHTIKUVA / EMMI KORHONENPeruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus lähtee lausuntokierrokselle 15. kesäkuuta. Lait on tarkoitus saada eduskuntaan joulukuussa, kuten on aiemmin luvattu.
Sote-uudistus ei ole vielä valmis, vaan esimerkiksi maakuntajako päätetään Kiurun mukaan vasta lausuntokierroksen jälkeen.
Kiurun mukaan hallitus toivoo, että ensimmäiset maakuntavaalit järjestettäisiin vuonna 2022. Maakunnat, joille palveluiden järjestämisvastuu on siirtymässä, aloittaisivat vuoden 2023 alusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
