Nuoret teatterilaiset avaavat aisteja maaseudulla
JOENSUU (MT)
”Tämä on eräänlainen testi, onko ammattiteatteriryhmälle kysyntää maakunnassa, entä onko mahdollista saada oman alan töitä jostain muualta kuin pääkaupunkiseudulta”, kertoo Suomen taiteellisen metsäteatterin ohjaaja Esa-Matti Smolander.
Smolander kutsui koolle teatteriseurueen, joka koostuu toisilleen entuudestaan tutuista näyttelijöistä. Juhannuksen jälkeen he muuttivat enolaisen taiteilijan Reima Hirvosen kotitilalle, kesantopellon ääreen.
Smolanderin mukaan muutto oli konkreettinen teko, joka vastaa taiteellisen metsäteatterin ideologiaa. Teatteri on vastaliike kaikkien ihmisten kaupunkiin muutolle ja kiireelle.
Seurueen ensimmäiseksi näytelmäksi Smolander valitsi Anton Tšehovin Vanja-enon. ”Minulla on pitkä historia Tšehovin parissa jo entuudestaan.”
Esitys valmisteltiin ja toteutettiin täysin omaehtoisesti vailla tulosvastuuta. Kukaan teatteriseurueesta ei nostanut palkkaa, vaan lavastus, puvustus, markkinointi ja seurueen ylläpito rahoitettiin noin 4 000 euron apurahalla.
Sovitin näytelmän rytmin ja rakenteen tähän ympäristöön, sanoo Smolander.
Sekä näyttelijät että yleisö liikkuvat esityksen aikana, pitkin kesantopelkoon raivattua polkua. Näytöksiä pidetään muun muassa entisessä puimalassa, riihessä ja heinäladossa.
”Teatterin tekeminen on ollut täällä hyvin fyysistä. Esityksen ja näytöspaikkojen valmistelu on vaatinut paljon fyysisiä ponnistuksia sen lisäksi olemme lenkkeilleet ja käyneet uimassa”, kertoo Smolander.
Seitsemän hengen teatteriseurueen saapuminen on myös huomattu kylällä, osittain ainakin yhteislenkkien ja -uintien ansiosta.
”Kyllä meistä on puhuttu kylällä. On haluttu tietää olemmeko läpikulkumatkalla vai pysyvämmin täällä. Mutta ennen muuta vastaanotto on ollut positiivista”, vakuuttavat Terho Aalto ja Matti Pajulahti.
Sekä Pajulahden että Aallon mukaan kommunikaatio paikallisten kanssa on ollut tärkeä osa kokemusta.
”Näytöksissä on käynyt ihmisiä Etelä-Suomesta asti, mutta pidän paikallisten saamista esityksiin erityisen tärkeänä”, toteaa Aalto.
Kaikki elokuun ensimmäisellä viikolla järjestetyt näytökset olivat loppuunmyytyjä. Kysyntää olisi ollut enemmänkin kuin mitä näytöksiä pystyttiin järjestämään.
Viimeinen näytös järjestettiin perjantaina 9.8. Sen jälkeen nuorilla teatterilaisilla koittaa arki ja paluu pääkaupunkiseudulle.
Monilla on juuret Pohjois-Karjalassa.
”Täällä elämä on ollut yksinkertaisempaa ja järjestelmällisempää, kun ärsykkeitä on vähemmän”, pohtii Simo Kuusterä, joka palaa kunto-ohjaajan opintojen pariin.
Helsinki ja kaupungin teatterielämä ovat kuitenkin tärkeitä nuorille teatterilaisille. Siellä ammattilaiset ja harrastajat verkostoituvat, siellä on useita teatteriseurueita ja näytöksiä nähtäväksi.
”Mutta kyllä tämä meidän kokeilu osoittaa, että muutkin vaihtoehdot ovat mahdollisia. Maakunnistakin löytyy töitä. Riippuu siitä missä on valmis työskentelemään ja millä ehdoilla”, kiteyttää Smolander.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
