EU-johtaja: "Trump on uhka Euroopalle"
"EU:n hajaantuminen ei lisää jäsenmaiden itsenäisyyttä, vaan lisää niiden riippuvuutta USA:sta, Kiinasta ja Venäjästä", EU-johtaja Donald Tusk sanoo.
USA:n omaa tuotantoa suojaava politiikka voi jättää EU:lle tilaa tehdä uusia kauppasopimuksia, puolalainen Euroopan jäsenmaiden neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk arvioi. Kuva: Janne ImpiöEuroopan jäsenmaiden neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin mukaan USA:n presidentti Donald Trump on Venäjän, Kiinan ja ääri-islamistien lisäksi noussut uhkaamaan Euroopan yhtenäisyyttä.
"Ne tekevät tulevaisuudestamme hyvin epävarman. EU:lla on edessään suurimmat haasteet sen 60-vuotisessa historiassa", Tusk kirjoitti ennen EU-maiden johtajien huippukokousta Maltalla.
Tuskin mukaan Trumpin protektionismi kauppapolitiikassa avaa EU:lle mahdollisuuden uusille kauppasopimuksille.
Tusk kehotti EU:ta yhtenäisyyteen.
"EU:n hajaantuminen ei palauta jäsenmaiden itsenäisyyttä, vaan lisää niiden riippuvuutta Yhdysvalloista, Kiinasta ja Venäjästä. Yhdessä selviämme, erillään kaadumme", Tusk kirjoitti.
Tuskin kanta Trumpista on ollut yksi Eurooppalaisten poliitikkojen tiukimpia. Varsinkin EU:n johto on ollut niukkasanainen, uutistoimisto Reuters kirjoittaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
