Keuruulla lakkautusta osattiin odottaa
Keuruulla sijaitseva Pioneerirykmentti on yksi lakkautettavista joukko-osastoista. Tuhannen varusmiehen ja 300 työntekijän yksikössä sulkemista osattiin odottaa.
”Tietyllä tavalla tunnelma on helpottunut, kun asia lopulta ratkesi. Pettyneitä ollaan tietenkin, että päätös oli tämä”, rykmentin henkilöstöpäällikkö, majuri Jukka Kinnunen kertoo.
Sulkemisen yksityiskohdat ja mahdollisten irtisanomisten määrä ovat Kinnusen mukaan vielä hämärän peitossa.
”Pioneerirykmentin toiminnot siirretään todennäköisesti useampaan eri varuskuntaan.”
Selvää on kuitenkin, että puolustusvoimien toiminta Keuruulla loppuu kokonaan vuoden 2014 loppuun mennessä.
Myös siviilihenkilöstö osasi odottaa sulkemista.
”Onhan tämä järisyttävä päätös, mutta puolustusvoimille on asetettu niin isot säästötavoitteet, ettei vaihtoehtoja paljon ollut”, siviilihenkilöstöä edustavan Maanpuolustuksen henkilökuntaliiton (MPHL) ( luottamusmies Sari Suoranta sanoo.
Siviilihenkilöstön työllistymismahdollisuudet Keuruun alueella ovat Suorannan mukaan heikot. ”Esimerkiksi toimistosihteereille ja varastonhoitajille ei juuri ole töitä tarjolla.”
Ainakin osalle tarjotaan töitä muualla valtionhallinnossa. Myös irtisanomiskorvauksia on luvassa.
”Onneksi meillä on vielä hyvin aikaa pohtia jatkosuunnitelmia, kunhan alkusokki menee ohi”, Suoranta pohtii.
Keuruun kaupunki ei ole vielä antamassa periksi varuskunnan lakkauttamisessa.
”Me vaadimme hallitusta joko peruuttamaan lakkautuksen tai siirtämään Keuruulle 300 työpaikkaa jostain muualta”, kaupunginjohtaja Timo Louna sanoo.
Lounan mielestä Pioneerirykmentin sulkemiselle ei ole järkeviä perusteita.
”Keuruulla on Suomen modernein varuskunta, johon on viime vuosina investoitu paljon. On myös selvää, että pioneeri- ja suojelukoulutuksen järjestäminen tulee muualla paljon kalliimmaksi.”
Varuskunnassa on 7 prosenttia Keuruun seudun työpaikoista. Korvaavia työtilaisuuksia ei työttömyyden riivaamalla alueella juuri ole.
”Varuskunnan lakkauttaminen merkitsee Keuruulle samaa kuin jos valtio lopettaisi pääkaupunkiseudulta 30 000 työpaikkaa”, Louna vertaa.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
