Vierailija Kansallinen kasvuohjelma

”Järjestöjen tilannekuvat ovat nyt melko samanlaiset: kun yksi hyppy ei onnistunut, voidaan ottaa kolme pienempää loikkaa.”

Näin arvioitiin ja uutisoitiin keväällä, kun pääministeri Juha Sipilän johtamat neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta päättyivät. Se oli – vanhaa kunnon termiä käyttääkseni – eräänlainen kurkistuskierros.

Yks-loikka ei siis kantanut perille. Onneksi Suomella on yhä jäljellä uusi mahdollisuus työllisyyttä ja kilpailukykyä kohentavaan kolmiloikkaan.

Yhteisvaluutan oloissa on kaksi tapaa sopeutua talouden alamäissä, kun valuuttakurssia ei ole työkaluna: joko työmarkkinat ja palkanmuodostus

joustavat – tai sitten työllisyysaste joustaa ja työttömyys

kasvaa.

Suomessa on joustettu työttömyyden nopean ja rajun kasvun kautta. Valinnan seuraus on inhimillinen ja yhteiskunnallinen tragedia.

Suomi on jäykän keskitetyn palkanmuodostuksen vuoksi työmarkkinoiden sopeutumiskyvyssä 140. sijalla Maailman talousfoorumin listalla, jolla on 140 maata. Vaikka ei ottaisikaan näitä reittauksia kirjaimellisesti, kertoo tämä siitä, että suomalaisen työn kilpailukyvyn pelastaminen edellyttää uudistuksia työmarkkinoilla, etenkin paikallisen sopimisen kehittämistä.

Vanhan työmarkkina- ja

talouseliitin viime aikoina

sekä katsomosta että puskasta heittämä kritiikki ei istu tämän ajan realiteetteihin: suurtyöttömyys ja jatkuva taantuma edellyttävät ennakkoluulottomia ratkaisuja. Olivatko miehet ennenkään rautaa? Jos asiat meillä kerran ennen hoidettiin niin loistavasti, niin miksi

ihmeessä meillä on nyt puolimiljoonaa suomalaista työttömänä ja olemme kärvistelleet kohta viisi vuotta talouden taantumassa?

Synkähkön näkymän edessä

ei pidä alistua. Tarttis tehdä monta uudistusta. Sipilän hallitus tähtää uudistuksiin, jotka

ovat hyvin tiedossa: ensin

kustannuskilpailukyvyn nopea korjaaminen 5 prosentilla;

sitten perään lähivuosiksi

maltillinen palkkaratkaisu ja palkkanormin määrittäminen vientisektorilla; kolmanneksi paikallisen sopimisen edistäminen ja henkilöstön aseman parantaminen päätöksenteossa.

Työmarkkinoiden uudistamisen rinnalla työpaikkojen luomiseksi tarvitaan investointeja sekä kasvuun kykeneviä yrityksiä. Rahoitus on monesti

– yhä vieläkin – pullonkaula. Yritysten rahoitusehtojen parantamiseksi on ministeriössäni koottu kärkihankkeiden kasvurahoitusta, joka koostuu useasta eri osasta.

Kasvuohjelmiin ja innovaatioiden kaupallistamiseen – kärkenä biotalous, cleantech ja terveysteknologia – ohjataan lähes 200 miljoonan euron lisäpanostukset kolmen vuoden aikana.

Työllisyys ja kilpailukyky -kärkihankkeen osana otamme

käyttöön kasvuhakuisten pk-yritysten välirahoitukseen tarkoitetun 300 miljoonan

euron lainaohjelman, jonka Finnvera käynnistää ensi

vuoden alkupuolella.

Uusiutuvan energian investointeihin sekä pilotti- ja demohankkeisiin suunnataan kolmen vuoden kuluessa 100 miljoonaa euroa lisärahaa.

Kärkihankkeiden kautta syntyy lisää kansallista yritysrahoitusta siten yhteensä lähes 600 miljoonan euron verran.

Näiden kansallisten panostusten lisäksi on Euroopan

Investointirahastoa hyödynnettävä tehokkaasti Suomessa, etenkin riskipitoisiin innovatiivisiin sijoituksiin. Kansallisten ja eurooppalaisen investointirahoituksen myötä Suomessa

voi toteutua vuosittain noin miljardin euron lisäsijoitukset.

Nyt on toimittava kaikilla rintamilla kestävän kasvun ja uusien työpaikkojen puolesta.

Tämä edellyttää yhtä lailla sekä

työmarkkinoiden uudistamista

että investointien vauhdittamista, jotka tavoitteina tukevat toisiaan. Kenenkään ei ideologisista syistä pitäisi torjua tällaista kansallista kasvuohjelmaa, eikä panna tieten tahtoen kapuloita rattaisiin. Muutoin Suomen hukka perii.

Avaa artikkelin PDF